tiistai 11. lokakuuta 2016

The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset loppuraportti

Cecile istui Siskon huoneen ikkunalla ja katseli Friaryn pihapiiriä. Typerät lampaat laidunsivat tyytyväisinä aidatulla alueellaan, niitä ei edes kiinnostanut lähteä kauemmas. Ne eivät koskaan pääsisi edes tarkkailijoiksi pelireiteille.  Cecile oli yrittänyt edellisillan neuvotteluissa saada vielä lupaa lähteä Campiksen ja Siskon perään. Miguel oli taipumaton, kissan osuus pelissä oli ohitse. Se voisi tarkistaa kaksikon kunnon, kun nämä palaisivat. Hieman nyrpeänä se käpertyi takaisin koriinsa, jossa sen oli tarkoituskin nukkua, mutta harvoin viitsi.


Alun lupaavuus oli aiheuttanut muutamia nopeita muutoksia betapelin kulkuun. 30 % reittimerkeistä oli poistettu tai muutettu, polkuja oli häivytetty, portteja lukittu tai lukkoja ruostutettu. Laiduntavia eläimiä ei saatu lisää niin nopealla aikataululla, eikä myöskään lampaita vaihdettua sonneihin. Siihen olisi pitänyt hakea lupaa turvallisuusosastolta. Käsittelyajat olivat siellä mitä olivat, vastaus oli usein vain mañana, mañana. Toisaalta turvallisuusasioissa maltti oli valttia, se Miguelinkin oli pakko myöntää ja toisinaan hänen impulsiivisuutensa oli saattaa hänet pulaan. Ja akuutimmin pelihahmot.


Eräs seikka, joka yksi tiimin englantilaisjäsenistä toi pöydälle olivat sähköpaimenet. Hän kysyi, olivatko Campis ja Sisko maalaisnaisia, tunsivatko he nämä vekkulit vekottimet. Campis nyt oli aika ehta emäntä, asui ainakin Barcelonasta katsottuna kaukana kaikesta sivistyksestä ja Siskolla oli etulyöntiasema maalaisasioihin Friaryssä viettämänsä ajan vuoksi. Virtaa lisättiin koeluontoisesti eräälle osuudelle ja se olikin hauskaa katsottavaa. Sisko otti pikalatauksen suoraan niskaansa ja voi sitä huutoa, ilmeisesti suomeksi. Campis kehtasi nauraa, vaikka sohelsikin kyllä langan Siskon niskasta ja tuuppasi tätä ylämäkeen kauas langan alitse. Itse hän ryömi matalana langan alitse ja älysi ottaa repun pois selästään ennen estettä. Se oli sanottava, että pikalataus toimi, Sisko meni jyrkkää ylämäkeä niin reipasta tahtia, ettei caminolla koskaan. Tiimi laittoi muistiin pikalatausmahdollisuuden Espanjan reiteillekin. Muutama latausasema Pyreneille voisi olla hyvä idea.

Uusi avattava latauspistemalli koekäytössä
Majoitukset kaksikko oli saanut tehdä mielensä mukaan, tosin täyttöastetta oli väliaikaisesti varausten tekemisen ajaksi nostettu vaikeusasteen nostamisen nimissä. Tiimi oli ollut varma, etteivät fröökynät menisi youth hostelleihin, vaikka niissä ei olekaan varsinaista nuoruuden vaatimusta (mitä kaksikko ei millään mittarilla täyttäisikään). Caminolla he lipesivät jo alkuvaiheessa yksityismajoituksiin ja jopa hotelleihin, mikä oli kyllä aiheuttanut melkoista etsiväntyötä. Niin salakavalasti he katosivat aivan kunnollisten albeguitten lähellä ja löytyivät vällyjen ja valkoisten lakanoitten välistä vähän ennen päivällisaikaa.


Tällä kertaa Sisko oli ollut puikoissa majoitusasioissa ja keinotekoisen fully booked-tilanteen vuoksi hän oli varannut muutamia airbnb-paikkoja. Ensimmäisessä paikassa koeteltiin Campiksen krumeluurinsietoa lähes kipurajoille. Tuo kaiken sievän, kukikkaan ja vaaleanpunaisen käänteisystävä oli tuntenut pientä kihelmöintiä polvitaipeissaan, mikä oli tavallinen oire liiasta söpöydestä. Pieneksi vihjeeksi pelistä talon emäntä laitettiin puhumaan pehmoisia Francosta ja huumorinaisena tämä sanoi espanjalaisten olevan niin laiskoja, että heitä pitikin aina hieman potkia persuuksille. Se meni Miguelin mielestä jo liian pitkälle ja tuon paikan päälle vedettiin ruksi mahdollisena myöhempien pelien majoituspaikkana. Sisko ja Campis vilkaisivat toisiaan ja kumpikin tunsi saman, hieman kummallisen ailahduksen kuin Cecilen lähtiessä kotimatkalle Erakon majan läheltä.


Pilsdonissa Campis oli kokenut persoonakohtaisen minicaminohetkensä, eli menettänyt ruokahalunsa, mutta sitä Espanjassa katsottiin vain hyvällä. Eivät ymmärtäneet kuinka Sisko oli saanut syötyä sen näköistä ruokaa. Korvaukseksi hänen urheudestaan oli cooked breakfastin päivää spontaanisti vaihdettu tavallisesta torstaista keskiviikkoon. Vakioasukkaat vilkuilivat toisiaan kummastuneina, mutta lapioivat kyllä mielellään suuhunsa paistipottuja ja makkaroita vääränäkin päivänä. Kuiskivat kyllä hieman toisilleen, että mikä päivä nyt oikein onkaan. Tilan uusi tarkkailukoira oli juuri saapunut, se oli osa uudelleen viritettävää koiraryhmää, tällä kertaa koulutus aloitettiin aivan pennusta. Vanhat koirat eivät millään opi uusia temppuja, se on oli eläinosaston pomon myönnettävä. Minn-niminen pentu oli oikein lupaava, mutta kaksikko ei päässyt sitä enempiä näkemään. He olivat siihen nähden karanteenissa, ettei pentu leimautuisi väärällä tapaa.


Barcelonassa kohoteltiin kulmia kaksikon maksamille majoitushinnoille, etenkin Monkton Wyldin vegeateria ja yläkerran vessa eivät täyttäneet vaativien espanjalaisten standardeja. Mutta omatpa olivat puntansa, tai siis eivät enää olleet, vaan punnat vilistivät sukkelaan luottokortilta yhteisön tilille. Kahvipöydässä päiviteltiin, miten hyvin Espanjassa nukkuisi, söisi ja joisi kylmää punaviiniä noilla hinnoilla, brexit tai no brexit.



Miguel oli tyytyväinen siihen, miten pelihahmot ymmärsivät jo ennen puoltaväliä, että heidän oli syytä lukea karttaa. Hän piti itsensä kurissa, eikä vaihtanut karttaa lennosta väärään, vaan antoi heidän opetella oikealla kartalla. Puhelinverkon hän käänsi lähes nollille, ettei googlepaikannus toiminut kuin satunnaisesti. Oppisivat nopeammin, hän ajatteli. Välillä tuntui kyllä kamalalta katsoa kuinka kaksikko ei lainkaan huomioinut risteystä ja melkein esille laitettuja merkkilätkän puolikkaita kaatuneessa tolpassa, vaan tallusti rupatellen 45° väärään suuntaan ainakin tunnin ennen kuin alkoi ihmetellä, että missähän se suurempi tie tuleekaan vastaan. Caminotyylinen nuolten seuraaminen ei kertakaikkiaan passaa Dorsetiin, sen kaksikko oppi tehtyään 8 mailin matkasta melkein kaksinkertaisen.


Erään maissipellon läpäisemiseen Miguel oli erittäin tyytyväinen. Naiset eivät epäröineet kymmentäkään minuuttia sukeltaa itseään korkeamman kasvuston sekaan ja Campiskin pysyi kohtuudella perässä, kun Sisko suunnisti. Puhua hän ei uskaltanut ennen kuin pellon toisella laidalla, sillä hänen äänensä olisi varmasti värissyt. Mittakaavapöydästä kyseltiin, että levitetäänkö peltoa hieman, kun näyttää sujuvan noin hyvin, mutta Miguelin mielestä oletuskoko riitti hyvin.


Ravinnon suhteen kaksikko siirtyi nesteytykseen panostamiseen melko nopeasti, mikä oli odotettavissakin. Tiimi heitti iloiset yläfemmat, kun Campis nähtiin ensimmäisen kerran kysyvän, että olikohan sitä vettä vielä siellä pullossa. Caminolla oli oltu siinä käsityksessä, ettei vesi kuulu tämän suomalaisen juomavalikoimiin ollenkaan, taisi juoda viiden viikon kävelyllä 1,3 litraa vettä. Sisko osoittautui taitavaksi oluiden valitsijaksi, oli tiitteränä tiskillä maistelemassa ja valitsemassa most localia. Pimm'sin kulutus nousi hetkellisesti, kun kaksikko saapui rannikolle. Samaan aikaan heiltä katosi into kävellä.


Tässä kohtaa Miguel oli armollinen. Hän päätti, että lorvikoon nyt kaksi viimeistä päivää. Hän arvosti sitä, ettei kaksikko lähtenyt toikkaroimaan suljetuille rantajyrkänteille. Siinä hän oli ollut oikeassa, että edes auttava kielitaito on oltava kieltokylttien ymmärtämiseksi. Hetken hän oli ajatellut laittaa kyltit myös suomeksi, mutta se olisi ollut liian epäilyttävää. Varalta hän laittoi kadulle naishenkilön artikuloimaan erittäin selkeästi, että polku on suljettu, ymmärrättehän, suljettu. Myös bussissa kummallekin vieressä istuva miesmatkustaja kertoi tilanteesta, etteivät he paluumatkallakaan eksyisi vaarallisille osuuksille. Näillä kahdella kun oli taipumus ajatella, ettei solekukävellä.


Parissa päivässä hämmästyttävän nopeasti laiskistunut kaksikko sitten vietti rantaelämää Lyme Regisissä ja Weymouthissa, nukkui valkoisten lakanoitten välissä ja teki pieniä kävelyretkiä jättäen Meindlit ja rinkat majapaikkaan. Se hankaloitti hieman heidän seuraamistaan, sillä jäljityssirut olivat kummankin rinkoissa ja he liikkuivat myös paikallisbusseilla.


Campiksen puolison tiedettiin saapuvan Weymouthiin sunnuntaina, joten sieltä ainakin kaksikon blondi löytyisi hyvissä ajoin, reppu selässä varmasti kaksi tuntia etuajassa. Näin kävikin. Miguel ei voinut vastustaa kiusausta hieman sörkkiä miehen ajomatkaa Lontoosta rannikolle, hidastaa aikaa 30%:lla ja pistää vähän lisää tietöitä. Hänestä oli hauska katsoa kuinka usein tunnissa Campis tarkistaisi oliko tullut viestiä, oliko puhelimen soittoääni kovimmalla ja värinähälytys päällä. Hän ehti laskea ainakin 48 tarkistusta viimeisimmän tunnin aikana ja toivoi pääsevänsä sataan ennen kuin vuokra-auto saapuisi Palm Courtin pihalle.


Paluu Friaryyn oli ilmoitettu Cecilelle hyvissä ajoin. Se jätti kuittaamatta viestin, sen verran sitä kyrsi vieläkin. Olive oli kyllä lohdutellut, että niin kävi usein ensimmäisellä suurella keikalla, mutta harmitus ei ottanut laantuakseen. Paluuhetken lähestyessä se kuitenkin nousi Siskon tyynyltä, ravisteli itseään kunnolla, ettei turkissa olisi turhia irtokarvoja ja pujahti pihalle. Sillä oli mukanaan sähköinen kaavake, joka piti täyttää Barcelonan tiimiä varten, heillä olisi päätöskokous heti raportin saatuaan. Kaavakkeessa kysyttiin muun muassa ulkoista habitusta, kävelyn vakautta, vaatteiden kuntoa, hiusten puhtaustasoa ja sitä, ottaisiko kaksikko ensin tarjottua teetä vai viiniä. Myöhemmin Cecilen täytyisi vielä tarkistaa Siskon jalat rakkotilanteen osalta, Campis pääsisi siitä livahtamaan. Pari seuraavaa vuorokautta se seurailisi Siskon polvien narinaa ja mittaisi yöunen pituutta.


Aluksi Cecile katseli Siskoa, Campista ja tämän amerikkalaisehkolla aksentilla puhuvaa miestä hieman kauempaa. Se tunsi sääliä miestä kohtaan, miten ihmeessä tämä oli saanut riesakseen naisen, joka halusi kävellä rinkka selässään pitkin maita ja mantuja? No, ristinsä kullakin, se ajatteli. Se ei päässyt katsomaan kuinka ahnaasti naiset söivät tarjottua lounasta, sillä se keittiön oven metalliverho ei houkuttanut syöksymään sisään. Sitä paitsi se veljistä, joka Cecilen oli noutanut kotiin edellisenä maanantaina, ei kuulunut kissan suosikkeihin ja häntä oli viisainta vältellä, tunne oli ilmeisen molemminpuolinen.

Sisko esitteli tunnollisesti Friaryn Campiksen miehelle ja siinä vaiheessa Cecile siirtyi hieman lähemmäs. Takapihan kasvihuoneilla se hiipi aivan viereen ja teki silmämääräisiä havaintoja. Ei mitään erityisiä vaivoja, kumpikaan ei ontunut, eikä ähkinyt poimiessaan luumun puusta. Ilmeisesti olivat sittenkin pärjänneet aivan hyvin. Cecile oli laiminlyönyt liveseurannan täysin, sillä se oli ollut varma, ettei pelistä tulisi yhtään mitään ilman sen panosta. Nyrpeissään se kuunteli, miten kaksikko puhui muka ystävälliseen sävyyn. "Oi voi, tuossa se Cecile on, onkohan se vielä vihainen?" Haistakaa huilu, se ajatteli ja meni menojaan.


Sunnuntain iltakokous Barcelonassa oli lyhyt. Betapeli oli osoittautunut menestykseksi. Peliin valittu kaksikko oli onnistunut mukavasti, oli ratkonut muutamia pulmatilanteita, mokaillut tarpeeksi (hupi oli aivan ollut osa Pelin viehätystä), saanut vinkkejä ja ailahduksia pelistä niitä kuitenkaan paremmin tajuamatta. Jatkossakin Englantia voisi käyttää hyvin alustana, mahdollisesti Coast to Coast-reittiä ja todellisia pitkänmatkan taapertajia voisi tuuppia South West Coast Pathille. Siinä reitissä olisi se etu, että se sopisi niillekin joilla suuntavaisto oli vähän huonompi, kunhan piti meren aina vasemmalla puolellaan, ei voinut eksyä. Pubiverkostoa joutuisi todennäköisesti hieman vahvistamaan ja aukioloja pidentämään. Café con leche täytyisi ehdottomasti saada listalle, sekä tarjoillun punaviinin lämpötilaa laskea asiallisiin lukemiin.


Kokous päätettiin hyvissä tunnelmissa. Pelattu kaksikko oli päästetty vapaaksi ja Cecilen palkkio tilitetty. Tescon kuormuri pyörähtäisi taas Friaryn pihassa alkuviikosta ja toisi sen lempiruokaa useita laatikoita. Luvattu bonus jäi kyllä saamatta, mutta kaikkihan sen tietävät, tulos tai ulos. Sisko luiskahtaisi Friary-arkeensa heti seuraavana päivänä, hänen luulemansa vapaapäivä oli viimekällinä vaihdettu työpäivään. Campis ja miehensä ajoivat väärää puolta tietä kohti itää ja The Epic Way Spinoff- Lost in Dorset päätettiin viimeiseen enterin painallukseen.

Kun Miguel saapui kotiin, tahtoi Michelle heti tietää mikä oli Lost in Dorsetin kohtalo. Menisikö se vielä jatkokehittelyyn, vai pääsikö heti myyntiin. Ja ennen kaikkea, miten kaksikko oli ottanut Englannin märät kelit, kuinka he selvisivät kylmästä säästä nyt, kun heillä piti olla kokemusta caminon mättösateista? Miguelia kylmäsi. Se se oli, sää! Koko ajan  hänellä oli ollut mielessä, että jotain oli unohtunut. Hänen oli pakko tunnustaa, ettei hän ollut muistanut koko aikana koskea sääpaneeliin kertaakaan ja naisilla aurinko oli paistaa posottanut koko viikon ajan täydeltä terältä. Hän oli varma, että Michelle olisi vihainen ja tämän olisi pakko raportoida eteenpäin. Peliä tuskin voisi päästää myyntiin, mikäli säitä ei olisi lainkaan simuloitu.
Kumma kyllä Michelle vain kohautti olkapäitään, virheitä sattuu. Ei se ole niin nokonuukaa, kyllä sitä ehtii testata vielä myöhemminkin. Ei silti mainosteta tätä missään. Ollaan kuin ei oltaisikaan. Miguel katsoi kihlattuaan hieman kummissaan, mutta kyllä se hänelle passaisi päästä pälkähästä.

Vielä ennen nukahtamista Michelle kysäisi, että mitä Miguel oli istuttanut Campiksen ja Siskon päihin. Siskolla oli keskivahvat defenssit päällä, mutta Campiksen päässä muhi Camino Portugues. Cecile oli onnistunut viimeisessä tehtävässään. Se oli ehtinyt kiehnätä sen verran Campiksen miehen jaloissa, että tartunta oli varma. Mies oli joitakin viikkoja myöhemmin tuntenut olonsa jotenkin omituiseksi (kylmiä väreitä ja ikäänkuin nousevaa flunssaa) ja lupautunut mukaan Campiksen toiselle caminolle.


Niinpä Cecile pääsisi vielä remmiin mukaan, muttei sille kerrottaisi ihan vielä. Olive oli lopullisesti jäämässä eläkkeelle, sen muisti alkoi pettää ja se nukahteli minne sattui ja Cecile saisi sen paikan UK-organisaatiossa. Sen vain oli syytä ottaa opikseen betapelin kömmähdyksestään.

Onpa taas tylsää!
Muut The Epic Way Spinoff - Lost in Dorset -tarinan osat ovat luettavissa täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). sekä keväiset  Camino - The Epic Wayn  osat täältä (osa 1) ja täältä (osa 2). Postaukset on koottu myös CampaCaminon yläreunan uudelle The Epic Way-välilehdelle.

Olivea niin väsyttää

6 kommenttia:

  1. Haa, parasta mahdollista iltalukemista. Olet taitava.

    VastaaPoista
  2. Olen nauranut ihan kippurassa näitä Epic way -juttuja. Löysin blogisi pari kuukautta sitten, kun etsin Camino-aiheisia kertomuksia. Sain viime marraskuussa kaverini kanssa aivan tyhjästä päähämme, että lähdemme kävelemään Caminon. Siinä kohtaa tiesimme aiheesta suunnilleen sen verran, että Espanjassa on joku ikivanha reitti ja johonkin kirkkoon se taisi johtaa. Tuumasta toimeen, parin päivän googlettelun tuloksena suunnaksi valikoitui Portugues ja lähdön hetkeksi 19.3. Siis viikon päästä. Edelleen käsitys reitistä, varusteista jne on suunnilleen samalla tasolla kuin marraskuussa. Ostin sentään opaskirjan (sen Brierlyn, tietty), luin pari blogia ja liityin Facebookin Camino-ryhmään. Pakata ajattelin ehkä keskiviikkoiltana kun on aikaa (hah hah). Mutta hei, what could go wrong? Eihän sole kuin kävellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anonyymi lukija! Oi, teillä on ns. lähtö lähellä! Palaa sitten kertomaan, millaista Portugalin reitillä on, minulla on joko se tai ehkä Primitivo suunnitteilla seuraavaksi. :D Ja kuten me molemmat olemme nyt sanoneet, eisolekukävellä!

      Poista
    2. Anonyymi lukijasi täällä taas hei! Porto-Santiago taputeltu, Costaa ja Senda Litoralia ja kaikki mahdolliset "routa alternativa, mas bueno!" Eli pääasiassa sitä rantareittiä, niin pitkälti kun pystyi merenrantaa seuraamaan. Mitä nyt välillä vähän seikkailtiin merkittyjen reittien ulkopuolella vuoristossa ja missä milloinkin. Eikä se tosiaan ollu kuin kävellä! Aivan huippua. Majoitukset löytyi kun vaan kävi nykimässä riittävän montaa ovea (oltiin aika off season, paljon oli paikkoja kiinni vielä). Muita caminoijia ei juuri tavattu ennen kuin liityttiin Central-reitille Redondelassa. Senkin jälkeen kun valittiin vähän "väärät" etapit, olimme mm. suljetussa alberguessa yötä portugalilaisen eräoppaan kanssa (hän tiesi mistä avain löytyy...) Matkalla opittiin kaikenlaista caminoiden historiasta, todetitin että 6,5kg tavaraa riittää kahdeksi viikoksi oikein hyvin (vesi/eväät ei kuulu tähän painoon), Salomonin trekkerit oli hyvä vaihtoehto suht tasaiselle Portuguesille ja kertaakaan ei eksytty, vaikka aina ei ihan tiedetty missä ollaan! Vain kerran tarvittiin poliisia, kun nukuttiin (taas) suljetussa hostellissa (jonka omistaja bongasi meidät kadulta ja päästi sisään), mutta ulkko-ovi ei aamulla auennutkaan ilman avainta (jota meillä ei ollut), joten olimme lukittuna sisään tyhjään kerrostaloon. Onneksi google translate auttoi ja kommunikoimme ikkunan läpi tekstinä kunnes poliisit saivat jostain henkilön avaimen kanssa paikalle vapauttamaan meidät.

      Maasto oli hienoa, kaunista, sää vaihtelevaa, kylät pieniä ja söpöjä, ihmiset ystävällisiä. Portugalin puoli oli aivan huikea, joten seuraavaksi voisikin kipaista Lissabon-Porto...

      Poista
    3. Mahtavaa! Juuri joku päivä mietin, että miten sinulla on mahtanut mennä. Tuo on kyllä totta, että caminokuume taitaa olla sellainen parantumaton tauti. :D

      Poista