keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kaksi vuotta CampaCaminoa



Tasan kaksi vuotta sitten aloitin tämän blogin, siinä vaiheessa olin päättänyt, että kävelisin vuonna 2016 caminon. Silloin en vielä uskaltanut olla varma, että todellakin tekisin sen, että hurahtaisin kävelemiseen niin, että siitä muodostuu pysyvä osa minua. Olen aloittanut lukemattomia asioita elämässäni ja jättänyt melkein yhtä monta asiaa kesken. Tätä en jättänyt, camino toteutui huhtikuussa ja vieläpä sillä tarkkuudella, että olin perillä Santiago de Compostelassa syntymäpäivänäni, kuten olin haaveillut. Vielä kun saisi tämän päättäväisyyden siirrettyä joihinkin muihinkin elämäni osa-alueisiin.

Tasan puoli vuotta sitten kirjoittelin ensimmäisen caminopäivän postausta. Alkoi matka, joka jatkuu edelleen. Ei mene päivääkään, ettenkö ajattelisi caminoa. Näen siitä erilaisia unia joka viikko ja vilkuilen Camino Forumia ainakin jokaviikkoisen koosteen kolahdettua campamailiin. Kun joku tuttu lähtee caminolle, ajattelen heitä päivittäin ja janoan kuulla heidän matkansa edistymisestä. Olen jopa ajatellut liittyä Facebookiin, mikä on kyllä melkoinen takinkäännös. Siellä ilmeisesti olisi monenlaista caminoryhmää ja mistäpä muusta caminon taapertanut haluaakaan puhua jatkuvasti kuin tiestä.

Nyt puoli vuotta caminon jälkeen olen jo täysin tottunut ajatukseen, että lähden uudelleen. Kesti noin päästä toukokuussa Suomeen, että olin jo antautunut ajatukselle lähteä ehkä joskus vielä jollekin reitille ja nyt jo tiedän, että minun on päästävä Camino Francesille uudelleen. Siihen voi mennä useampi vuosi, että saan niin paljon vapaata kasaan, mutta aivan varmasti lähden sinne uudelleen, mikäli terveyttä riittää. Mikään muu ei minua estä. Nythän tiedän, ettei soleku kävellä!

Jokunen aika sitten tapahtui lähes ihmeeseen verrattava asia. Olin aikaisemmin toivonut saavani Antista kävelykumppanin, mutta hän vannoutuneena pyöräilijänä ei nähnyt mitään mielenkiintoa pitkän matkan kulkemiseen kävellen. Olin kyllä kertonut alivaltiosihteerityyliin lajin eduista ja hyödyistä, mutta hän pysyi taipumattomana. Kunnes sitten muutti mielensä. 

Nyt meillä on sopimus lähteä kävelemään ensi vuonna noin kaksiviikkoinen matka. Ensin ajattelimme hyvin suurella kiinnostuksella Coast to Coast-reittiä Englannissa. Se olisi sopiva kahden viikon matka, 192 mailia upeissa maisemissa. Toiseksi tulimme ajatelleeksi Portugalia, jossa kävimme keväällä caminoni päätteeksi, näimme reppuselkäisiä peregrinoja Camino Portuguesilla. Portosta Santiago de Compostelaan kestäisi kävellä noin kaksi viikkoa sekin. Nyt pitää nopeasti hankkia hänelle Meindlit ja rinkka, mahdollisimman hienot tietty. Sitten olisi mahdotonta enää perua, eikö olisikin?


Päivän kävelycountryksi ehdotan Dan + Shayn kappaletta From The Ground Up

14 kommenttia:

  1. Jaan tunteesi 😊
    Tosi hieno juttu että saat siipan mukaan, teille tulee varmasti ihana matka.

    Ja kuten aiemmin tuli todettuakin niin samat ovat suunnitelmat ensi kesäksi.
    Kun paranis nää jalat että päsis harjottelemaan (salille olen jo uskaltautunut).

    Mä taidan vaihtaa kengät (sandaalit ja ehkä juoksulenkkarit), mikä tarkottais myös kevyttä rinkkaa ja se pitäis vaihtaa myös... mulla putoo ihan minimiin pakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun katsoin niitä maisemia Portugalin puolella caminon jälkeen, oli tosiaankin mäkiä sielläkin! Aivan varmasti saisi kiivetä sielläkin :D Minä varmaan lähden samalla rinkalla, kun se on niin kapea ja hyvän kompakti, ei ollut hölskyvä kahdeksan kilonkaan painolla Englannissa.

      Muuten minulla ei ole nyt sinun sähköpostiosoitettasi (tai luulen niin), huomasin toisen blogisi menneen suljetuksi, sieltä sen osoitteen viimeksi löysin, kun lähetin sinulle ne etappipaperi. Olisi kiva saada osoite, jos tulee jotain asiaa. :)

      Juuri tänään aamulla, kun kävelin peruslenkkini, ajattelin etten kyllä luovu noista Meindleistä, kun pitää kävellä pitkää matkaa, mulla on se kun toinen jalka on korjattu titaanilla, haluan maksimituen nilkalle. En oikein luota lenkkariin enää :(

      Poista
    2. Laitan sulle spostia niin saat sen talteen 😊

      Nilkkojani mäkin pelkään, ovat nuljahtaneet niin monesti. Mutta kuumalla jalka turpoaa niin kovasti hengittämättömässä (vedeltä suojattu) kengässä että rakkuloitten kannalta on parempi ainakin kokeilla täällä Ruotsissa keväällä miltä ne juoksukengät tuntuvat. Voihan se olla etteivät sovi sitten taas kantapään (luupiikki) takia pitkään matkaan. Meindlit joutuisin ostamaan uudet ja niin suuret että lömpsöttäisivät jalassa. Mutta voihan sekin olla edessä, saa nähdä.

      Mäkiä riittää joka paikassa. Katselin yhtä Roomaan johtavaa tietä ja se on yhtä "pyrenettä" koko matka (no ainakin jtsp 😜)

      Mun rinkka oli ihan tosi hyvä ja siks vähän mietityttääkin vaihto. Mutta kun se painaa sen kaks ja puol kiloa. Ajattelin Osprayn alle nelikymppistä, en muista oliko 36 vai 38 litranen. Pakko päästä niin kevyeen ku mahollista jos menen lenkkareilla tai sandaaleilla, ei muuten kestä toi mun kantapää.

      Poista
    3. Kiitos, sain postin ja laitoin osoitteen talteen!
      Minäkin katselin niitä Osprayn rinkkoja, kovasti tekisi mieli uutta, mutta ei ole mitään järkeä ostaa, kun entinen on ihan iskussa ja hyvä. Tilasin eilen kirjaa Portugalin reitistä ja uudet credentialit.

      Poista
    4. Juur tulin kysymään saitko postin, hyvä että tuli perille.

      Oletpa ollut jo nopsa! Me odotetaan saksanversion uusinta painosta (siis kirjaa). Mies hoitaa passien tilauksetkin niin en tiedä koska meille ne tulevat :D

      Deuterin rinkat ovat hyviä, vähän pelottaakin vaihtaa. Mut toi mistä puhuin yllä painaa vaan muistaakseni 1,5 kg. Joten...

      Poista
    5. Ensi viikolla varmaan paketti tulee:D

      Poista
  2. Moi! Lähtekää toki Portosta Santiagoon! Haluan niin kuulla toistenkin kertomuksia siitä reitistä. Meindleillä täälläkin on taaperrettu aikojen alusta. Ekat kesti 2000 kilsaa. Nyt on toinen pari parhaassa vedossa, saas nähdä pääsevätkö ne joskus Caminolle...
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla alkaa kohta olla 2000 km kengillä takana, eikä niissä näy mitään kulumisen merkkejä, alkuperäiset nauhatkin ovat ihan iskussa :)

      Poista
  3. Mahtavaa! Odotan jo innolla postauksia yhteisestä vaelluksestanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä tulee ihan varmasti, enhän minä malttaisi olla kirjoittamatta:D

      Poista
  4. Hienoja uutisia. Minullakin miehelläni kesti vähän aikaa innostua caminosta, mutta nyt hän taitaa olla minuakin päättäväisempi. Meillä on lähtö maanantaina. Kuinka ollakaan paha flunssa on jyllännyt toista viikkoa ja yskiminen ja aivastelu tuntuu kyljessä puukoniskuna, lihasrevähdys kai. Minkäs näille voi, näillä mennään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toivottavasti terveystilanne kohenee pikaisesti! Toivotan teille parasta mahdollista caminoa!

      Poista
  5. Muuten, joko olet liittynyt Facebookiin? Siellä on tosiaan kiva pyhiinvaellusryhmä, jonka jäsenet ovat aktiivisia postaajia. Tosi mukavaa seurailla, suosittelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä, mietin edelleen, kun olen sinnitellyt kaikki nämä vuodet liittymättä Facebookiin. Pelkään vähän sitä, että koukutun siihen, olen vähän sellaista sorttia.

      Poista