tiistai 26. heinäkuuta 2016

Muutamia ilmoitusluonteisia asioita


Nyt on ollut vähän laiskoja viikkoja, en ole kävellyt kunnollisia lenkkejä, sillä en ole ehtinyt. On niin kiire. Uskokoon ken tahtoo. Mutta olen kyllä ehtinyt kaikenlaista muuta, riekkua kulttuurin parissa Jyväskylän Kesässä, ruokablogata hikihatussa Tour de Francen merkeissä ja tehdä pieniä muutoksia molemmissa blogeissa. Olen myös tehnyt hienon blogilöydön, jonka haluan ensimmäisenä jakaa kanssanne, ellei se ole teille tuttu jo muutenkin. 

Pari viikkoa sitten jostain instakuvastani piti nimimerkki 100yotaulkona, nimi kiinnitti huomioni ja tuotapikaa oli parkkeerannut itseni lukemaan huikeaa blogia 100yota.com. Ihastuin kovasti blogin ideaan, nukkua ulkona 100 yötä vuoden aikana ja koska olen itsekin vähintäänkin 100-hullu, innostuin Liisan blogista täysillä. Sen kuvat ovat aivan upeita ja tarinat yöseikkailuista mainioita. Lukekaa, alkakaa tekin nukkua ulkona! Minäkin taidan kokeilla, männävuosina oli aivan tapanani nukkua vähintään kaksi kuukautta vuodesta maassa telttaretkillä. Osaan varmasti vieläkin. 

Sitten olen lisännyt blogin sivupalkkiin vaihtuvan elementin, josta pääsee johonkin vanhaan postaukseeni. Tämä on uusi gadget Bloggerissa, siitä oli jonkunlainen ilmoitus tilastosivulla ja kokeilin sitä heti. Vaihdan siihen ajoittain uuden postauksen blogin arkistoista, jos se vaikka sattuisi jotakuta kiinnostumaan. On tietysti hieman sama asia kuin postausten alareunassa olevat  neljä You might also like-linkkiä, mutta ei se haittaa. Saman gadgetin lisäsin CampaSimpukan sivupalkkiin otsikolla Muistellaan menneitä. 

Teimme myös eräänlaisen yhteisen anonyymiysasteen lienennyksen blogeissa. Tähän asti emme ole maininneet erityisesti nimiämme postauksissa tai blogin profiilissa. Muista yhteyksistä moni kuitenkin tietää keitä me täällä CampaKeittiössä olemme, joten alkoi tuntua vähän typerältä viitata meihin nimimerkeillä. Niinpä tästedes viittaan meihin etunimillämme Sari ja Antti. 

Tässä teille kävelymusiikkina kappale, josta ei ihan tiedä kuinka vitsillä se on tehty. Sanokaa te! Blake Shelton: She's Got A Way With Words.

9 kommenttia:

  1. Hei, olipa kiva löytää tämä teksti, piristi päivääni. Kiitos kauniista sanoista.

    VastaaPoista
  2. Oikein mukavaa ja rentouttavaa matkaa sinulle ja siskosimpukalle �� Mukavia kilometrejä ja paljon hyviä kelejä (ettei tarvitse taas mudassa askeltaa ��) toivottelen, nautiskelkaa!

    Palataan asiaan syyskuussa ❤️

    VastaaPoista
  3. Höh, tuossa piti olla hymynaamoja eikä kysymysmerkkejä, tuossa tekstissä... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, meillä on suunnitelmat nyt ihan aallokossa, kun on ollut vaikeuksia löytää majapaikkoja, mutta kävellään me joka tapauksessa, minne päin, se on vielä vähän vaiheessa :D

      Poista
    2. En meinannut löytää tätä kun tulin katsomaan oletko vastaillut mitään. Miten sen tänne olen kirjottanut enkä uusimpaan? Kuumuus sulattaa aivot, mene tässä nyt vielä sitten kävelemään kuumaan...

      Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin, ja miksei menisi, harjotelleet olette ihan mukavan matkan 😂

      Poista
    3. On kyllä aikamoinen kutina jaloissa, ei malttaisi odottaa, että pääsee kävelemään! :D

      Poista
  4. Minusta on ollut hurmaavia nuo teidän pseydonymit: Opiskelija ja Kammenpyörittäjä... Mutta sehän voi johtua siitäkin että minulle olitte jo undercovered. Tuo oma gmail-nimeni Fili Jonkka on ihan silkka vahinko. Joskus lähes 10 v sitten alettiin huvikseen kollegani kanssa kokeilla blogin kirjoittamista kouluasioihin liittyen. Siinä piti sitten keksiä aliakset blogiin, ja kun gmail-tili tuli siinä samalla tehdä, niin noin pääsi käymään. En voi käyttäjänimeä enää vaihtaa. Pitäisi luoda kokonaan uusi gmail-osoite ja se on liian monimutkaista kun tuon filijonkan lonkerot on uineet verkkoon liian syvälle. Huoh. Ärsyttävä joskus tää koko verkko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, meillä pojilla oli opiskelujen alussa vielä käytössä jotkut lapsuudet sähköpostit, jotka olivat tehneet aikoinaan jotain pelijuttuja varten. Kuulema tuli mieleen vaihtaa joku "aikuisempi", kun osoite oli tyyliä nallepuhinparaskaveri@gmail.com :D Sitä kuulema olisi nolottanut ilmoittaa oppilaitoksen kansliaan. MIksi?

      Poista