torstai 23. kesäkuuta 2016

Olisi jo sukatkin valmiina


Pian on kulunut kaksi kuukautta caminoni päättymisestä. Aika on mennyt todella nopeasti, olen puuhannut monenlaista, ollut niin blogitouhuissa kuin pienellä Skandimatkallakin. Kovin paljon en ole ehtinyt kävellä varsinaisesti, vain muutamia 10-12 kilometrin lenkkejä. Ensi viikolla Kammenpyörittäjän kesäloman ensimmäinen osuus päättyy ja aion alkaa taas kävellä enemmän. 

Olin melko varma heti caminon jälkeen, että tähän hommaan en kyllä ryhdy enää vapaaehtoisesti ja kukapa minua pakottaisikaan. En ainakaan menisi uudelleen kävelemään samaa reittiä! Mikä kumman järki siinäkin muka olisi? Kokeneemmat sanoivat, että odotapa vain. Löydät itsesi vielä ajattelemasta camino 2:sta, ehkä nopeammin kuin uskotkaan.

Niin on tainnut käydä. Olen saanut itseni kiinni useamman kerran jo siitä, että ajatukset harhailevat Camino Francesin suuntaan ja mietin miten paljon paremmin toisella kertaa tekisin. Kun joku muu suunnittelee caminoaan, tai on jo valmistaumassa siihen, tunnen suorastaan pientä kateutta. Etenkin ensikertalaisia kohtaan. Heillä kaikki on vielä edessä! Miksei minullakin? 

Vakavasti puhuen en ole lähiaikoina lähdössä uudelleen caminolle. En edes Norjaan, vaikka siellä kyllä pieni innostuksen pistos tuntui osuessani Trondheimin lähistöllä Pyhän Olavin Tien varteen ja näin yhden peregrinonkin puinen kävelysauva kädessään ja aivan liian suuri rinkka selässään. Ostin kirkon eteisestä reittiin liittyvän muistopinssin ja huokaisin. 


Joku voi luulla, että olen lopettanut countryn kuuntelemisen, mutta en todellakaan! Tänään ehdotan teille kuunneltavaksi Florida Georgia Linen kappaletta H.O.L.Y. 


4 kommenttia:

  1. Sulla ois kyllä elämäsi tilaisuus tehdä tänä vuonna vielä toinenkin camino... 😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos odottaisi vaikka marraskuulle, niin varmaan taas jo sataisi vettä tarpeeksi :D

      Poista
  2. Justiin oli ohjelma Buen camino auf Polnisch `Droga Jakuba`, n. 1000 km. Ogrodniki Liettuan rajalla - Zgorzelec Görlitziä vastapäätä. Oli aika mielenkiintoinen varsinkin ruuhkia karttavalle.
    Vaikka onhan niitä muitakin pitkiä ´teema´reittejä ristiin rastiin vaikka kuinka.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista olisi varmasti taaperrettavana, kyllä minä jotain löydän :)

      Poista