lauantai 2. huhtikuuta 2016

6.kävelypäivä Puente la Reinasta Estellaan ja muutamia irtoajatuksia


Niin on taas yksi päivä taaperrettuna ja Santiago de Compostela on 21 km lähempänä. Tasaisella näyttävään profiiliin oli piilotettu monenmoista nousua ja laskua, joissa vuoronperään hengästyi ja pääsi varomaan polviaan. Matkalla ei ollut nyt oikein mitään kohokohtia, ellei bacon  buttieta aamukahvin kanssa lasketa. Kävelijöitä oli yhä enemmän, niin rinkkojen kanssa rahnustajia kuin päiväreppujen kanssa kulkeviakin. Sää oli mitä parhain, aamulla lämpötila oli nollassa ja päivän ensimmäinen nousu vei meidät pilveen. Sen jälkeen olikin sitten auringonpaistetta koko rahalla, nenäni punoittaa voiteluaineesta huolimatta.


Saavuimme Estellaan kolmen aikaan iltapäivällä, juuri samaan aikaan kuin ammattipyöräilyn karavaani sujahti kaupungin halki, ehdin nähdä johtajan punaisessa asussaan ja pääjoukon, tai ainakin suuren takaa-ajoporukan puolisen minuuttia myöhemmin. Ehkä näin Nairon tai Alberton?

Tulimme yöksi kaupungin kunnalliseen albergueen, jossa punkka kustantaa niinkin paljon kuin 6 euroa. Sillä pääsi valitsemaan vielä saapumisaikaamme kerrossängyn alavuoteet ja saimme myös kuitulakanat ja tyynyliinat. 

Pesimme pyykkiä koneella ja kuivasimme ne myös masiinalla. Minun tekniset releenikään eivät sulaneet kuivurissa. Olipa mukava saada vaatteet hyväntuoksuisina ja lämpiminä pakattua rinkkaan. Pesuaine maksoin 30 senttiä, pesukoneen käyttö 3 euroa ja kuivaajan 2 euroa. Ohjelmat olivat nopeita ja ilmeisen tehokkaita.


Nyt kun olen kävellyt kuusi päivää caminoa, on mieleeni tullut monenlaisia irrallisia ajatuksia. Ajattelin kirjata niitä tähän, että itsekin muistaisin ne, tai vaihtoehtoisesti unohtaa ne, kun ne on pullautettu ilmoille.

  • kanssamme samoja polkuja kulkee ilmeisesti  paljon erilaista karjaa, päätellen tuoreista jätöksistä,  emme vain ole sattuneet kertaakaan lampaiden tai lehmien kanssa poluille yhtaikaa
  • espanjalaiset kukot ovat aamuntorkkuja, ne kiekuvat hätäisesti runsaasti auringonnousua jälkeen
  • kun kuulet muiden peregrinojen saavuttavan sinut, voit olla varma, että kyseessä on joko espanjalainen tai italialainen porukka, etenkin miehissä riittää ääntä, voivat  tulla yksinkin, silloin he puhuvat puhelimeen, saksalaiset ja tanskalaiset ohittavat hillityllä  volyymilla
  • voisi olla kiva kävellä jonain päivänä yksinkin, meille on sisareni kanssa  vielä hieman erilainen tahti, jonain tasaisena etappina kokeilemme sitä
  • tähän mennessä olen kadottanut sauvoistani yhden kumitossun, se jäi varmaan eilen mutaan juuri ennen saapumista perille, nyt ärsyttää koputella pitkin tietä, aamulla nostin sauvat kainaloon, kun kävelimme asuinkatuja pitkin
  • rinkkaani on tullut häiritsevä nitinä,  jonka lähdettä en ole vielä paikantanut, pitää tarkistaa remmejä, voi olla että hieman vauvatalia on lähtenyt
  • nenäliinaa ei ole koskaan käsillä, kun räkä valuu
  • minulle caminon käveleminen vuorotteluvapaan aikana oli oikea ratkaisu, en haluaisi käyttää siihen koko vuoden lomia, tämä ajatus tuli mieleeni eilen, kun mietin ylipäätään koko homman mielekkyyttä, haluanko todella olla juuri nyt täällä, en vielä tiedä
  • ruokahaluni on edelleen hieman hukassa, vai voitteko uskoa, etten äsken jaksanut syödä erinomaista pizzaa kokonaan lähellä olevassa italialaisravintolassa, myös juomapuoleen täytyy itseään hieman pakottaa
  • kuuden päivän jälkeen lihasjumi- ja rakkosaldo on nolla
  • pakkasin liikaa iltavaatteita,  lähetän niitä kotiin ensi viikolla, kukaan ei huomaa tai ole kiinnostunut siitä, että minulla on joka ilta samat vaatteet päälläni
  • suosittelen,  ettei naisen rinkka paina yli kahdeksaa kiloa, niin tilaa jää eväille ja juomille, ei täällää oikeasti tarvitse paljon tavaraa
  • nettiä on laajalti saatavissa kahviloissa, ravintoloissa ja majoituksissa, paikallisen liittymän ottamiseen ei ainakaan minun käyttötavoillai ole tarvetta
  • siitä nainen caminolla tietää olevansa vanha, kun kaikki juttusille alkavat peregrinot ovat yli kuusikymppisiä miehiä, eikä tule mieleenkään osallistua iltasella yhteislaulutuokioon vaan odottaa jo, että kello tulisi 22 ja valot sammutettaisiin

Lisää satunnaisia ajatuksia kirjaan, mikäli niitä vielä tulee. Välillä on kyllä mukava kävellä ilman, että ajattelee erityisesti mitään. 

Edit: En saanut eilen liitettyä postaukseen kuvia, enkä korjattua miljoonaa typoja. Teen sen nyt sunnuntaina hyvän netin äärellä.

EDIT: Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-lähilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Kuudennen kävelypäivän suosittelumusiikiksi valikoitui jo maaliskuisena aurinkoisena päivänä kotisohvalla Lee Pricen tsipale Parkin Lot Party. Se on niin kertakaikkisen typerä kappale, että se saa hymyn huulille ja erityisesti muistan kuunnelleeni tätä usein erään tietyn bussipysäkin kohdalla työmatkalla, sillä siinä kohtaa matkaa se aina tuli Spotifystani. Ai miten kallis muisto!

4 kommenttia:

  1. Moi! Iloitse rakottomuudesta, niin kauan kuin sitä kestää. Sauvan päähän oletkin jo varmaan laittanut sitä jeesusteippiä: metallin kilahdus asfalttiin joka askeleella voi oikeasti tehdä ihmisestä hullun.
    Kiva, että sait poltettua nenäsi!
    t. Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauvoissa on onneksi vielä muovipää, metallipiikit on erikseen laitettavat. kun on tottunut kumitassuun, tuo muovikin tuntuu kovalta. Saa nähdä tuleeko tänään sadetta, olen varannut esille niin aurinkovoiteen kuin sadereleetkin, ei tarvi koko rinkkaa purkaa, jos jompaakumpaa tarvitaan. :D

      Poista
  2. Mikä ruokahalulle on tapahtunut? Muista nyt kuitenkin syödä ja juoda tarpeeksi että kroppa ja mieli jaksavat :)
    Hyvä kun laitat noita ajatuksia ylös, niistä voi saada ideaa itselleen tulevaan matkaan. Kuten nuo tassujen häviämiset.
    Hyvä etteivät rakot vaivaa! Sinä teot hyvää työtä etukäteen :) Ne rakot pelottavat mua, kiva kuulla etteivät ne ole pakollinen asia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai mulla elimistö ihmettelee, että mitä kummaa on tekeillä :)

      On muuten ollut joka ilta tosi palella olo, kävely on ollut ohitse, suihkun jälkeen pitää kerätä kaikki kuteet päälle!

      Poista