torstai 4. helmikuuta 2016

Pesuliuskat testissä


Minulla on yleensä reissussa hyvin pieni määrä kosmetiikkaa ja pesuaineita mukanani, eikä se varmasti ole näkymättä naamasta, ettei hienoja voiteita ja seerumeita tule käytettyä. Olen siihen yksinkertaisesti liian laiska. Vettä, saippuaa ja jotain neutraalia rasvaa, jos meinaa kuivattaa. Hiustenhoitokaan ei ole minulla kovin korkeatasoista, pesen ja kampaan, siinä se onkin. 

Hyvä puoli tässä on se, että kun on lähdössä pitkälle matkalle, jonka aikana kantaa kaiken omilla harteillaan, ei ole suurta vaikeutta valita puteleita ja tuotteita. Ei ole olemassa mitään nimenomaista tuotetta (oikein purnukan tarkkuudella), mitä ilman en tulisi toimeen. Saippuaa, deodoranttia, hammastahnaa ja huulirasvaa. Niillä pärjään ihan hyvin. 

Mukaan otettavien tuotteiden on sitten oltava tarpeeksi hyviä, että niitä kannattaa kantaa rinkassaan. Tilasin Amazonin kautta pienet pakkaukset pesuliuskoja, joita tänään hieman kokeilin. Olin hieman skeptinen niiden suhteen, mutta kokeilemallahan se selvisi, onko niitä pieniä rasioita järkevää kuljettaa mukanaan.

Aloitin saippuasta. Sinisessä rasiassa lukee, että ota liuska kuivin sormin ja se on kyllä hyvä neuvo. Helposti saa koko paketillisen tuherrettua, jos alkaa suihkussa aukoa rasiaa jo veden valuessa. Kuivin sorminkin oli aluksi vaikea saada otettua vain yhtä liuskaa. Koeluonteiseen käsienpesuun liuska riitti oikein mainiosti, heti kosteisiin käsiin laitettuna liuska liukeni olemattomiin, mutta vaahtoa riitti sopivasti. Tuoksua ei ollut juuri ollenkaan. En osaa sitten sanoa kuinka monta liuskaa menisi koko suihkutteluun. Luulen, että sitä varten on hyvä olla joku pieni pullo suihkusaippuaa mukana ja tuota saippualiuskarasiaa voi pitää rinkassa helposti esille otettavissa, kun pitää kesken päivän pestä käsiä, eikä saippuaa muuten ole saatavilla. 

Seuraavaksi kokeilin vaatepesuun tarkoitettua, valkoisessa rasiassa olevaa liuskaa. Hain pyykkikorista nilkkasukat ja laskin lämmintä vettä altaaseen. Liotin liuskan sinne ja sain kyllä aikaan selvän muutoksen vedessä, se oli pesuaineinen, muttei mitenkään vaahtoava. Pesin sukat tavalliseen nyrkkipyykkityyliin ja huuhtelin. Tuntui toimivan, tuoksu oli olemattomuudessaan miellyttävä. En viitsinyt vielä kokeilla Scrubba-pesupussiani, mutta siellä pesuliuska voisi toimia ihan hyvin, kun vettä ei pääse karkuun ja sitä myöten vähäistä pesuainetta. Ainakin näin vähän likaisella pienellä pyykillä liuska toimi ihan kivasti. Taidan lähteä tämän tuotteen turvin liikkeelle ja ostaa sitten nestemäistä pesuainetta, jos se on tarpeen. Tai jauhekin voisi olla hyvä, tosin sekin vaatii sitten tiiviin purnukan. 

Kolmanneksi kokeilin vihreän rasian shampooliuskaa. Minulla oli testiin sopivan likaiset hiukset (sorry jos tulee liikaa informaatiota) ja tein koepesun käsienpesualtaan äärellä. Kastelin hiukset ja länttäsin liuskan suoraan päähäni. Se oli varmaan virhe, olisi kannattanut hieroa liuskaa käsiin ja siitä sitten hiuksiin. Osa hiuksista (joita minulla ei ole ruuhkaksi asti) tuli selkeästi vaahtoisiksi, mutta osa ei ehkä juurikaan. Huolellisen huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat kyllä puhtailta, mutta kuivumisen jälkeen huomasi, etteivät hiukset olleet kunnolla puhdistuneet. Arvelen, että ei kovin likaiset, hieman hikoontuneet hiukset lähtisivät kyllä puhtaiksi lämpimän veden kanssa tällaisella liuskalla, mutta kunnon liimalettiin tarvitaan vähän enemmän.

Päivän caminovalmisteluita vauhditti Mo Pitneyn kappale Country. Tuollainen hipsterin näköinen heppu laulaa ison miehen äänellä? Jo on aikoihin eletty. 

4 kommenttia:

  1. Kiva kun kokeilit, olenkin miettinyt noita. Shampoot ja saippuat otan mukaan ihan perusmuodossaan, mutta scrubbaani voisin liuskoja hankkia :) Mäkään en ole sitä vielä muuten kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä se pesupussikin kokeilla :) Ensi viikon ohjelmaksi ajattelin ottaa varusteiden kartoituksen.

      Poista
  2. Ei koskaan liikaa infoa. Hyvä vain kun testaat ja kerrot niin ei mun tarvii itse kaikkea alusta asti. Mulla yleensä matkassa pikkupyykkiä varten pienehkö purkki ihan kotoa pyykkipulveria, jonka olen hyväksi havainnut. Noin pitkällä reissulla on tietysti eri tarpeet. Hotelleissa käytän tarjolla olevia aineita - ja säästän omiani.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, että hyödynnän hotellien tarjontaa heti jos sitä on. Mietin tuota, että varmaan se jauhemainen pesuaine on viisainta mukaan otettavaksi. Jos purkki aukenisikin pakkauksissa, sen saa ravisteltua pois, toisin kuin nestemäisen pesuaineen.

      Poista