torstai 25. helmikuuta 2016

Macabi Skirt

Olen miettinyt housupolitiikkaa caminoa ajatellen, enkä millään tahtoisi tavanomaisia vaellushousuja, joissa lahkeiden pituus on säädeltävissä vetoketjuin erotelluilla palasilla. Tällaisten housujen etu on tietysti niissä olevan taskut, sillä reissulla on hyvä pitää muutamia esineitä koko ajan saatavilla ja toisaalta lähes kiinni ihossa turvallisuusmielessä. Minulla on ollut yhdet tuollaiset housut, enkä paljon epämukavampaa vaatetta ole omistanut. 

Minulla on muutamat juoksutrikoot, joissa olen päättänyt taapertaa matkan ja niiden kanssa käytettäväksi tilasin tänään hameen, jonka nimi on Macabi Skirt. Luin siitä caminofoorumilta, jossa oli yleensäkin puhetta housuista ja hameista (siellä on puhetta aivan kaikesta ja sinne voi unohtua lukemaan tuntikausiksi). Muutama caminon jo kävellyt nainen vannoi Macabi Skirtin nimeen ja löysinkin sivulle, josta hameen sai tilattua Utahista, tuosta lemppariosavaltiostani USA:n maaperällä. Myös miehille on Macabi-hameita ja niille vannoutuneet käyttäjänsä.

Kuva Macabin sivulta
Saa nähdä kauanko hameeni saapumisessa menee ja kuinka osuva kokovalintani on, väri ainakin oli mukavannäköinen, minä kun en juuri kirkkaita värejä käytä. Hameessa on tuotetietojen ja käyttökokemusten mukaan mainiot taskut ja sen voi kietoa erilaisiin mittoihin ja housujen tyyliin, mikäli helmat ovat jossain kohtaa epäkäytännölliset. Hameessa voi mennä myös hyvin kirkkoihin ja sen kerrotaan kuivuvan nopeasti pesun jälkeen. Katselin Macabin instakuvia ja juuri sellaiset vaatteet miellyttävät minua. Jännää! Rahat lähtivät jo tililtäni, joten se puoli on ainakin hoidettu.

EDIT: Hameeni on jo matkalla, sain illalla sähköpostia, että paketti on lähetetty! Se joutunee tulliin, sillä postimaksun kanssa sen arvo ylittää reilusti rajan, jonka alle menevät tuotteet pääsevät läpi ilman lisämaksua.

Rahasta tulikin mieleeni, että nyt vuorotteluvapaakorvaushakemukseni on viimein käsitelty ja päätös tullut, huomenna saan ensimmäisen erän tililleni. Kyllä sillä rahalla sätkyttelee ja lisäksi otan jemmatililtäni kuukausittain säästämäni summan, enkä jää aivan mahdottomasti alle normaalien tulojeni.

EDIT: Raha-asioista lisää, sain eilen keltaisen Forex-pussin, Kammenpyörittäjä oli käynyt kaupunkireissullaan vaihtamassa minulle hieman puntia reissuni Englanti-osuutta varten. Alkaa tulla tunne, että hän todella haluaa minun lähtevän! 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Randy Houserin kappaletta We Went. En löytänyt siitä official videota, mutta lyriikkavideo ajaa melkein saman asian. 

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pikkuostoksia


Kokeilin muutama viikko sitten pesuliuskoja, mutta tulokset eivät olleet niin rohkaisevia, että olisin valmis pelkästään ne taskussani lähtemään 770 kilometrin kävelylle. Sain vinkin luimupupulta, että oliiviöljysaippua voisi toimia yleissaippuana ainakin ihon ja vaatteiden pesuun. Niinpä kävin hankkimassa palikat Oliva palasaippua-nimellä myytyä tuotetta ja marseillesaippuaa, joka sekin on oliiviöljysaippuaa. Ostin ne Jyväskylän Ekolosta

Palasaippuassa on tietysti se ongelma, että sen pitäisi ehtiä kuivua käyttökertojen välillä. Sille pitää olla sopiva rasia ja sen lisäksi muovipussi, mutta se ei kosteanakaan sotke tavaroita rinkassa ja mitä vähemmän erilaisia pesuaineita on mukana, sen kevyempää. 

Kumpikaan saippuoista ei tuoksu kuivana mitenkään houkuttelevalle, enemmänkin terveelliseen kallistuvasti, muttei kuitenkaan pahalle tai vastenmieliselle. Olivan tuoksu on näistä kahdesta miellyttävämpi. Käytin kumpaakin suihkussa, ne vaahtosivat mukavan maltillisesti. Olivalla pesin hiukseni. Se tuntui oikein mukavalta hiuksissa ja jätti hiuksiin puhtaan liukkauden tunteen, samoin ihoon. Hiukset oli helppo kammata, vaikken laittanut niihin mitään hoitoainetta. Olen aikaisemmin käyttänyt marseillesaippuaa uusien villasukkien pesuun saadakseni neulejäljestä tasaisemamman näköistä ja ainakin se saippuapala oli riittoisa kuin mikä, se oli pihkan värinen.

EDIT: Hiustenpesuni taisi saada uuden suunnan nyt kerralla. Yleensä hiukseni ovat likaiset aina jo pesua seuranneena aamuna, mutta nyt eilisen saippuapesun jälkeen ne ovat vielä aivan julkaisukelpoiset. Pesen nyt muutamia kertoja Olivalla hiukseni, niin saan varmuuden, että se tosiaan toimii minun hiuksiini. 

Kun hiukseni kuivuivat ne olivat miellyttävän tuntuiset, puhtaat ja liukkaat, mikä viime mainittu ei välttämättä ole mukavaa, sillä hiukseni ovat lasiset muutenkin, eivät pysy kiinni ja hapsottavat sinne tänne. Jätin saippuat kuivumaan lautaselle saunan lauteille ja tutkin niitä myöhemmin. Kolmessa tunnissa ne olivat ihan pintakuivia, valmiit rasiaan tai pussiin. Kokeilen saippuoita vielä vaatteiden pesuun ja päätän sitten onko niistä jompikumpi seuralaiseni caminolla.

Muita ostoksiani tällä viikolla ovat olleet erilaiset pikkutilpehöörit. Ostin matkapakkauksen hampaidenhoitoon, erilaisia laastareita, haavanhoitovoidetta,  desinfioitinlappuja.


Korvatulppia ostaessa piti ottaa huomioon, että ne ovat nukkumiseen soveltuvia, osa tulpista on sopivia erilaisia työtehtäviin. Ostin yhden parin nyt ja kokeilen nukkua niiden kanssa. Aikaisemmin olen kokeillut nukkua tulpilla, mutta minusta on aina tuntunut, että päänsisäinen kohina on liian suurta. Nämä tulpat ovat pestävät ja monta kertaa käytettävät.

EDIT: Nukuin viime yön nämä uudet tulpat korvissani, tai ainakin jonkun aikaa. Jossain vaiheessa yötä otin ne pois, sillä ne tuntuivat tottumattoman korvissa keljuilta. Kun tarvetta ilmenee, nukun ne korvissa varmasti ihan hyvin.


Vaatepuolta kartutin monien naispuolisten caminonkävijöitten neuvosta suurella ohuella puuvillahuivilla, joka käy varapyyhkeestä, sen voi kääräistä hameeksi lanteille, ripustaa kerrossänkyyn näkösuojaksi ja kietoa viileinä iltoina lämmittämään olkapäitä. Löysin huivin Doubleoneboutiquesta, sieltä ostin Kullannupulle joulun alla hauskat hiiritossut. Ostin myös eräästä toisesta liikkeestä itselleni hatun. En ole ollenkaan hattuihminen, mutta luulen jonkunlaisen päähineen olevan tarpeen caminolla. Hattua pitää vielä hieman tuumia onko se minun juttuni vai ei.


Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Luke Bryanin kappaletta Strip It Down.
Ei liity mitenkään erityisesti ostoksiini.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Vieraskynäilyä Dorsetista


Sisareni kehui minua hyvähermoiseksi, sillä olen odottanut kiltisti toista vieraspostausta vain vuoden ja pyytänyt sitä vain kolme kertaa sinä aikana! Nyt jo sain sen ja tässä se tulee suoraan Dorsetista:

Apua, lähtöön on enää reilu kuukausi!

Piti hakea edellinen vieraskynäpostaus blogin alkupäästä yli vuoden takaa. En ollut uskoa silmiäni, kun näin päivämäärän (15.1.2015). Ihan vastahan se oli! Ja kuinka paljon on muuttunut sen jälkeen. Ei, en ole käyttänyt vuotta caminon valmisteluihin, vaikka silloin ilmiselvästi niin kuvittelin. Aina jää kaikki viimetinkaan. Vuosi sitten tein yhä tiheneviä vierailuja Hilfieldiin, fransiskaaniseen yhteisöön Dorsetissa. Keväällä muutin tänne epämääräiseksi ajaksi. Aloitin vapaaehtoistyöurani pienen kirja- ja lahjatavarakaupan hoitajana ja yhteisön siivoustyön koordinaattorina eli housekeeperinä. Siskon minulle lahjoittama aktiivisuusranneke osoitti, kuinka entinen tietokonekeskeinen elämäntapa vaihtui runsaaseen arkiliikuntaan. Aikaa varsinaiselle kävelyharjoittelulle ei sitten paljon aikaa jäänytkään, sunnuntain tai viikoittaisen vapaapäivän kävelyretkiä lukuun ottamatta. Alkuun olin todella väsynyt kaikesta ruumiillisesta työstä, lihaksia ja niveliä särki kaiken aikaa. Kunto kaiketi parani kuukausien mittaan ja muutama kilokin katosi huomaamatta ja säryt häipyivät. Sitten loppusyksystä minulle ehdotettiin työn vaihtamista.
Siivoustyö jäi ja olen nyt shop managerin lisäksi puolikas kitchen manager. Toinen puolikas ja läheinen työtoverini on Brother Kentigern, kuivan huumorintajuinen skotti, joka näyttää juuri sellaiselta kuin luostarin kellarinvartijat kaikissa elokuvissa.  Askelia kertyy arjessa paljon aiempaa vähemmän, kun työ edellyttää ruokalistasuunnittelua, reseptien valintaa, hintavertailuja, tavarantilauksia jne. Lisäksi päivittäinen askeltavoitteeni vähitellen kasvaa ja on nyt yli 12 000. Mainittakoon, että tyypillisenä siivouspäivänä askelia kertyi helposti 14-16 000. Eli takapakkia on tullut tässä suhteessa.

Oikeastaan camino alkoi tulla todelliseksi vasta tämän vuoden puolella, kun oli joulusta selvitty. Alkoi hieman huolettaa, kestääkö kunto. Lisäsin päivittäiseen ohjelmaani ylämäkikävelyn, jonka ehdin tehdä juuri lounaan ja kaupan avaamisen välissä, ainakin jos en satu olemaan tiskivuorossa. Kiipeän kaksikymmentä minuuttia jyrkähköä ylämäkeä laaksosta isolle tielle, joka täälläpäin maailmaa tarkoittaa kahta kaistaa. Koko kävelymatkani on tyypillistä englantilaista kapeaa ränniä, jossa autoa täytyy väistää kiipeämällä penkalle. Onneksi autoja on vähän. Tällainen tie, sunken lane, kulkee niittyjen välissä aika syvällä ja on käytännöllinen, kun siirretään lampaita tai lehmiä toisille laitumille. Keväällä sen reunustat ovat täynnä villiä valkosipulia ja syksyllä karhunvatukkaa. Paluumatka alamäkeen vie vartin. 

Varusteeni ovat hyvässä kunnossa kaikilta niiltä osin, joista siskoni on huolehtinut. Ja olihan minulla hyvät kengät ja takki ennestään. Parikin yhteisön jäsentä on tarjonnut minulle rinkkaansa lainaksi, mutta nyt kun matka lähestyy ja haluaisin tehdä testikävelyjä, ei kumpikaan muista, mihin ne ovat joutuneet. Olenkin alkanut katsella lähikaupunkien retkeilytarvikeliikkeistä omaa reppua. Siskon linkittämä camino-aiheinen blogi varustelistoineen täytyy nyt käydä läpi ja katsoa mitä muuta tarvitaan. 

Olen todella iloinen, että sisareni otti kutsuni vastaan ja tulee pääsiäisviikolla tänne Hilfieldiin ja pääsemme lähtemään täältä yhdessä. Kiirastorstain ja pitkän perjantain jälkeen meidät siunataan matkaan Pyhän Fransiskuksen kappelissa. Lontoossa majoitumme fransiskaanisisarten luo ja pääsiäissunnuntaina aamun valjetessa aloitamme matkamme messulla, ehkä Southwarkin tai St Paulin katedraalissa. Siitä sitten Liverpool Streetin asemalta kohti lentokenttää ja saman päivän aikana kävelymme alkupisteeseen.
Pyhiinvaelluksen uskonnollinen puoli on parivaljakossamme enempi minun heiniäni. En aio saarnata enkä käännyttää, en taitaisi edes osata sellaista. Mutta uskon, että kävelyymme mahtuu hiljaisia jaksoja, jolloin voin rukoilla. En ota mukaani mitään rukouskirjoja vaan pari rukousnauhaa. Minulla on sellaisia ollut jo pitkään, mutta en ole opetellut niitä käyttämään. Nyt sellaiseen olisi aikaa. Siinä eteenpäin tallustaessa ja hikoillessa voin opetella ulkoa Ave Mariaa ja Salve Reginaa sekä meditoida niitä erilaisia ruusukkorukouksen salaisuuksia, iloisia, valoisia, murheellisia ja kunniakkaita. Lisäksi on vielä erityinen rukous, jota kutsutaan fransiskaanikruunuksi. Sen avulla meditoidaan Neitsyt Marian elämän iloisia kohtia. Tämä kaikki on minulle ei-roomalaiskatoliselle verrattain uutta asiaa, mutta mielestäni sopii pyhiinvaellusmatkalle hyvin. Jospa vielä pääsisin pyhäpäivisin ehtoolliselle, niin siinä sitä jo olisikin uskonnollista rituaalia ihan tarpeeksi.  

torstai 18. helmikuuta 2016

Opaskirja caminolle


Minulla on puhelimessani caminosovellus, mutta se tarvitsee nettiä toimiakseen täysillä. Osan kartoista sai ladattua muistiinkin. Sen lisäksi olen ostanut joskus jo vuosia sitten Englannista pienen kovakantisen opaskirjan, jossa on erilaista tietoa reitistä ja auttava karttakuva jokaisesta etapista. Halusin vielä sellaisen oppaan, joka kertoisi ajantasaisesti myös muista asioista, kuin reitin vaiheista. Moni caminon käynyt näytti luottavan A Pilgrim's Guide to The Camino de Santiago-nimiseen opukseen, joka julkaistaan käsittääkseni vuosittain. Etsin kirjaa mm. Amazonilta ja kotimaisista kaupoista, mutta edullisimmin ja ilmeisen nopeiten sain sen käsiini Book Depositorysta. 

Tänään kirja saapui ja olen siihen oikein tyytyväinen. Kirja on pienikokoinen ja pikaisella vilkaisulla se näyttää hyvin helppolukuiselta, siinä on monenlaisia karttoja jokaisesta etapista, tietoja albergueista, ravintoloista ja nähtävyyksistä. Jokaista etappia kohden on myös pieni tila omille muistiinpanoille. Luulen, että tämä opus tulee kulumaan käsissämme caminon aikana ja arvelen, etten sittenkään ota aiemmin hankkimaani pientä kovakantista opasta mukaani. Tai kysyn siskoltani, tahtoisiko hän sen. 

Autoilu aasinsiltana suosittelen lämpimästi päivän kävelymusiikiksi Keith Urbanin kappaletta Somewhere In My Car.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Tärkeä valinta


Camino de Santiagon symboliksi on aikojen saatossa vakiintunut kampasimpukan kuori. Se sattuu olemaan minulle hyvinkin tuttu muoto, sillä se on ruokablogissanikin esiintyvä symboli ja nimessä esiintyvä sanaleikki. En kuitenkaan koita väittää, että minua olisi matkittu! Olen aina pitänyt simpukankuorien keräämisestä merien rannoilla, se lienee hauskimpia puuhia, mihin ihmiset luontaisesti ryhtyvät, kun he kävelevät rannalla. Parhaat simpukkamaastot olen löytänyt Normandiasta, jossa kävimme 2000-luvun alussa muutamia kertoja perhelomilla. Niiltä reissuilta on monta pussillista simpukakuoria tallella. 

Nyt tarvitsin caminoani varten oman, rinkkaani kiinnitettävän caminosymbolini ja Kammenpyörittäjä antoi minulle valittaviksi muutamia kuoria, joihin hän koittaisi porata Dremelillä reiät kiinnitysnarua varten. Valitsin muutamia erivärisiä ja -kokoisia kuoria ja nyt niissä on siistit 2,5 milliset reiät saranapuolen yläreunassa. Nyt pitäisi vain valita sitten se paras, minkä ripustan rinkkaani. 

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Thomas Rhettin kappaletta Die a Happy Man. 


perjantai 12. helmikuuta 2016

Talutan sinua molemmista käsistä


Kun olin pieni ja minua laiskotti väsytti kovasti kävelyreissulla, äiti sanoi aina, että tule nyt, minä talutan sinua molemmista käsistä. Niin hän tekikin. Vähän aikuisempi versio molemmista käsistä taluttamiselle ovat kävelysauvat.

Aloitin sauvakävelyn noin 15 vuotta sitten ystäväni kanssa, olin saanut sauvat työnantajalta joululahjana ja ystäväni sai miehensä saamat sauvat käyttöönsä. Tuohon aikaan sauvakävely oli todella suosittua, mutta silti minua arvelutti lähteä kokeilemaan. Ajatus sauvojen heiluttelusta pitkin pururataa tuntui muitten kohdalla ihan ok-harrastukselta, mutta omalla kohdalla naurettavalta. Uskalsin silti kokeilla ja pianhan sitä mennä kopsuteltiin pitkin rataa ja tienvarsia, eikä nolostuksesta ollut tietoakaan. Kävelin ne sauvat käytännössä loppuun ja hankin myöhemmin paremmat, joissa rannekkeetkin olivat jo kehittyneemmät. Ne sauvat minulla on vieläkin tallella. Jostain syystä en ole taas muutamaan vuoteen kehdannut niitä käyttää. 

Mietin jo marraskuussa 2014 ottaisinko caminolle sauvoja mukaan vai en. Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä otan. Reitillä on niin ylä- kuin alamäkiäkin, niin fyysisiä kuin henkisiäkin, joissa sauvoista on apua. Askel ylämäkeen saa ainakin vähän pontta sauvoista ja alamäkiin tuki on tarpeen. Olin katsastellut jo valmiiksi Partioaitan valikoimia ja sain uskonvahvistusta merkinvalintaan Talvicaminon blogista. Se on ensimmäisiä kotimaisia aiheeseen liittyviä blogeja, joita löysin. Siellä oli hyvä varusteluettelo ja koska Jaana luotti saman merkin sauvoihin, niin päätin minäkin tehdä.

Aiemmista sauvakokemuksistani tiesin, että sauvojen säätämisen tulisi olla helppoa. Aiemmat sauvani ovat olleet kierrettävällä mekanismilla toimivia, jolloin putket liukuvat toisten sisään ja sauvojen saamiseksi samanmittaisiksi erilaisiin maastoihin, tai lyhyempinä kuljettamisen jälkeen on ollut työlästä. Laitoin merkkejä varsiin niille kohdille, joille sauvat tulisi kiristää, mutta silti onnistuin usein saamaan sauvoistani hieman erimittaiset ja sekös oli ärsyttävää. Kiertomekanismi myös väsyi ajan mittaan ja sauvat alkoivat lyhetä pikkuhiljaa kävelyretken aikana tai romahtivat yhtäkkisesti aivan liian lyhyiksi ja kerran jopa saivat minut kaatumaan. Silloin ne sauvat saivatkin kyytiä. Nykyiset tällä tekniikalla toimivat sauvat ovat varmasti parempia ja kehittyneempiä kuin ne aataminaikuiseni. Toiset sauvani olivat määrämittaiset, lähinnä tasaisessa maastossa käytettävät vakiosauvat.

Nyt päätin hankkia sauvat, joiden osat eivät mene sisäkkäin vaan taittuvat toistensa viereen. Sitä sanotaan ainakin valitsemallani merkillä Z-Pole-pakkausteknologiaksi ja se kuvaakin sauvojen mekanismia hyvin. Koska olin niin tyytyväinen Partioaitassa saamaani kenkienvalinta-apuun, päätin hankkia sauvat samasta paikasta, enkä tilata niitä netistä. Halusin päästä kokeilemaan sauvoja ennen ostopäätöstä. Tärkeä ominaisuus sauvoissa oli se, että ne veisivät pakattuina mahdollisimman pienen tilan ja mahtuisivat tarvittaessa rinkkani sisälle tai ainakin rinkan kylkeen kätevästi.



Black Diamond-merkkiset sauvat ovat nyt tuossa ihmeteltävinä. Ne ovat ihmeen kevyet, mutta tukevat ja niiden kokoontaittaminen ja aukaiseminen käy aivan hetkessä. Rannekkeet ovat paljon kevyemmät, kuin aikaisemmissa sauvoissani, enää hansikkaan muotoa tavoittelevat rannekkeet eivät näköjään olekaan paras ratkaisu. Sauvat maksavat 129 euroa, joten se on kenkien jälkeen toiseksi kallein yksittäinen hankintani reppuni oltua niin hyvässä tarjouksessa.

Päivän kävelymusiikiksi ehdotan Chris Jansonin kappaletta Buy Me A Boat. Harva countrykappale on niin ärsyttävä kuin tämä, joten se tulee ehdottomasti esitellä mahdollisimman monille.

torstai 11. helmikuuta 2016

Hakataan kiveen


Pitkään olinkin aika mukavassa flow-tilassa, jossa pelkkä menolippu Lontooseen riitti. Tuntui, että onhan tässä aikaa ja ehtiihän sitä myöhemminkin. Viime viikolla hankimme paluuliput minulle ja Kammenpyörittäjälle, palaamme caminon jälkeen muutaman päivän kuluttua Lissabonista. Niinpä minun ei tarvinut enää miettiä sitä matkan osuutta.

Tämän viikon alussa laskeskelin kilometrejä, tuijotin kalenteria ja minua alkoi kuumottaa se, miten pääsisimme järkevimmin Englannista caminon aloituspaikkaan. Pääsiäinen vaikuttaa niin kulkuyhteyksiin kuin hintoihinkin ja harmillisesti kävi niin, että joudumme matkustamaan kesken pääsiäisen. Olisi ollut parempi, jos olisin päättänyt lähtöpäiväni kotoa muutaman päivän aikaisemmaksi. 

Tutkin yhden päivän erilaisia reittejä niin junalla kuin lentäenkin. Minua olisi periaatteessa kiinnostanut junamatka Englannin Kanaalin alitse Pariisiin ja siellä tehtävä vaihto Biarritziin menevään junaan. Se vaikutti mukavan pitkästyttävältä, etenkin Pariisin jälkeen. Vaihtoaikaa Pariisin yhdeltä juna-asemalta toiselle moitittiin eri lähteissä tiukahkoksi. Ilmeisen mahdollinen se on, koska sellaista lippuyhdistelmää iloisesti myydään. Junamatkassa menisi kokonainen päivä ja silti pitäisi mennä sisareni asuinpaikasta Lontooseen edellisenä päivänä, joten matkustamiseen menisi yli vuorokausi. Juna olisi perillä vasta lähellä puolta yötä Biarritzissa, joten taas tarvitsisimme majoitusta ennen viimeistä siirtymää. 

Lentovaihtoehtoja tuntui aluksi olevan aivan mahdottomasti. Hyvin pian selkeni se, että halpalentoyhtiö sen pitäisi olla, jotta yhdensuuntainen matka ei tulisi kohtuuttoman kalliiksi. Etsin lukemattomia erilaisia reittivaihtoehtoja, sillä Lontoon lisäksi muita mahdollisia lähtöpaikkoja Englannissa oli useita. Kartoitin sitä, minne meidän kannattaisi lentää, Espanjan puolelle, vai Ranskaan. 

Lopulta tuttu Ryanair oli kuitenkin se, joka parhaiten soveltui tarpeisiimme. Ahkeran viestittelyn jälkeen sovimme, että etenisimme tätä polkua ja varaisin meille lennot Standstedista Biarritziin pääsiäissunnuntaille ja olisimme perillä Ranskassa jo ihmisten aikaan. Minua jännitti, sillä hinnat olivat nousseet muutaman kymmenen puntaa parissa päivässä ja paikkoja "oli jäljellä" (kaikki tietävät mitä se tarkoittaa) vain 4. Tänä aamuna sain liput hommattua ja nyt on melkoisen helpottunut mieli. 

Minulla on vetämässä tiedustelut siitä, miten pääsemme kulkemaan pääsiäisen pyhäpäivänä Biarritzista St Jean Pied de Portiin ja olen varannut alustavasti majoituksen caminon lähtöpisteestä. Näin ollen vaikuttaisi siltä, että pääsemme aloittamaan caminomme 28.3. tai viimeistään 29.3. jolloin meille jäisi joko 36 tai 35 päivää kävellä perille Santiago de Compostelaan ollaksemme perillä 2.5. 

Ainakaan vielä en ole valmis tinkimään tavoitteestani olla perillä juuri syntymäpäivänäni, se on ollut koko homman idea alusta asti. Käyttämäni opaskirjan mukaan kävelyetappeja olisi 34, mutta yleensä se ihmisillä venyy päivän tai kaksi, kun haluaa pitää pieniä breikkejä kävelystä. Aikataulua on myös mahdollista kuroa päivän tai kaksi kokoon, mikäli joissakin osuuksissa kävelee päivittäin enemmän. Mutta kaikkea sitä on turha vielä spekuloida, kun yhtään kilometriä ei ole kävelty. 

Camino alkaa käydä todellisemmaksi päivä päivältä. Olen käyttänyt nyt rahaa jo melkoisesti matkalippuihin, mutta kun pääsemme oikeasti matkaan, aion tulla toimeen muutaman kymmenen euron päiväbudjetilla. En usko, että albergueihin on huhtikuussa vielä kovin kova tungos, mutta matkan varrella on paljon myös muita edullisia majoituksia. Voimme tarvittaessa ja halutessamme turvautua välillä niihin. Olen yhä iloisempi siitä, että menneen vuoden ajan säästin hiki hatussa rahaa, että camino olisi mahdollinen yhdessä vuorotteluvapaakorvaukseni ja säästöjen turvin. Päätöstä korvauksen maksamisesta (!) ja suuruudesta odottelen aivan lähipäivinä, hakemukseni on sentään vaihtunut statukselta vastaanotettu statukselle käsittelyssä

Näin aamuisten matkavalmistelujen iloksi suosittelen kävelymusiikiksi soittolistani ainoan kappaleen, jossa puhutaan lentokentistä. Sen esittää Casey James ja sen nimi on Crying On A Suitcase. Onneksi sisarellani ja minulla on rinkat, niin tämä ei voi koskea meitä. 


tiistai 9. helmikuuta 2016

Ajanvietettä, turvallisuutta ja muita ajatuksia


Ennen viime vuotta olin siinä käsityksessä, että camino on hyvin turvallinen myös naisille ja jopa yksin kulkeville naisille. Ja varmasti se sitä onkin suurimmaksi osaksi. Ikävä kyllä luin camino-aiheiselta foorumilta aika monista häirintätapauksista viime  vuonna. Siellä ihmiset kertoivat ahdistelutapauksista, itsensäpaljastelijoista ja sattuihan viime vuonna tapaus, jossa amerikkalaisnainen johdettiin tahallaan harhaan reitiltä, siepattiin ja surmattiin. En silti ajattele, että camino olisi liian vaarallinen. Se vain tarkoittaa sitä, että on syytä pitää silmät ja korvat auki aivan kuten muuallakin maailmassa, aivan kuten tässä omilla kulmillakin. Nyt olen hyvin tyytyväinen siihen päätökseen, etten kulje yksin, tietysti muistakin syistä, mutta myös tästä turvallisuusnäkökulmasta. 

Nykyisin monissa albergueissa (pyhiinvaeltajia varten pidetyt majatalot) on käytettävissä nettiyhteys, joten voin tarvittaessa olla yhteyksissä kotimaahan. En ole koskaan ollut puhelimessajuttelija, saa nähdä muuttuuko mieleni silloin ja tahdon kuitenkin ottaa whatsapp-puheluita Kammenpyörittäjälle. Aion jokatapauksessa laittaa sijaintini silloin tällöin hänelle tiedoksi paikkamerkkinä google-kartalla edistymisemme seuraamiseksi. Jos kävisi niin ikävästi, että jotain pahaa tapahtuisi, en ainakaan ehtisi olla useita päiviä teillä tietämättömillä. Reitin varrella on myös paljon kahviloita ja ravintoloita, joissa on poimittavissa netti kahvikupillisen ajaksi ja voi ilmoitella itsestään. Muutoin aion käyttää tarvittaessa aamuhämärissä heijastimiä ja otsalamppua näkymisen ja näkemisen parantamiseksi, sekä olla muuten vain yleisvarovainen. 

Iltaisin sisarellani ja minulla lienee jonkun verran aikaa ennen kuin painumme unten maille, joten majoittumisen jälkeen ohjelmassa on suihkussakäymistä, mahdollista vaatteiden pesua ja varusteiden huoltoa, jos ne sitä vaativat. Illallisella täytyy käydä ja ostoksilla, mikäli tarvitaan aamupalatarpeita valmiiksi. Mikäli aikaa jää vielä tämänkin lisäksi jotain ajanvietettä tarvittaneen.

Kirjoja en aio kantaa mukanani yhtä tai kahta pienikokoista opaskirjaa lukuunottamatta. Puhelimessani on muutamia äänikirjoja, mutta niiden kuunteleminen iltaisin vienee turhaan puhelimen akkua ja luulen haluavani puhelimeni makuupussin sisälle talteen ennen kuin käyn nukkumaan. Olen aikeissa ottaa mukaan pienikokoisen tabletin, jolle voi kirjoitella muistiinpanoja ja tallentaa kuvia, sekä käyttää blogin päivittämiseen. Erillistä kameraa en luultavasti ota mukaan. 

Minä en voi kuunnella musiikkia lentomatkoilla. En käsitä miksi, kun voin ihan hyvin kuunnella musiikkia automatkoilla ja kotimaassa kävellessäni. Junassakaan en jostain syystä pääse musiikin, edes roskacountryn makuun. En pidä juurikaan kuulokkeilla kuuntelusta enkä tahdo pakottaa muita kuuntelemaan minulle mieluista musiikkia. Caminolla en aio kuunnella kävellessäni musiikkia, sillä haluan pysyä tietoisena ympäristöstäni liikenteen ja muiden mahdollisten vaaratekijöiden vuoksi. Ja onhan minulla seuraakin, joten olisi epäkohteliastakin uppoutua musiikkiin yhdessä kävellessä. 

Jos ollenkaan tunnen itseäni, saatan olla iltaisin aika kuitti ja haluavani aikaisin nukkumaan. Toivottavasti en ole liian tylsää seuraa sisarelleni. Moni lähtee caminolle osaksi sen mahdollistaman yhteisöllisyyden, muiden caminolaisten seurassa olemisen vuoksi, mutta minä en. Ainakaan ennakolta. Voihan olla,  että mieleni muuttuu. 

Minun caminossani ei ole ennalta uskonnollisia sävyjä, mutta asia voi muuttua matkan varrella. Tai caminolleni voi tulla joku aivan muu merkitys ja sisältö, jota en vielä osaa edes kuvitella. Tällä hetkellä sen suurin merkitys on kestämisessä ja jaksamisessa. Olen toisaalta hyvin sinnikäs ihminen, mutta toisissa asioissa annan periksi heti, kun ei enää huvita. Camino on hyvä testi siitä, kuinka paljon sitä haluankaan. Kuinka korkea on kynnys keskeyttää, vai kiipeänkö jokaisen tielle tulevan esteen ylitse ja olen todella perillä 2.5.2016 jolloin täytän 50 vuotta. 

Tällä hetkellä varusteeni alkavat olla aika hyvin kasassa, parhaillani käyn läpi henkistä puolta ja kerään voimia. Töiden loputtua reilu viikko sitten olen nukkunut enemmän kuin pariin edeltävään kuukauteen. Alan olla aika virkeä ja hyvävointinen. Olen iloinen, että otin syyspuolella elämäni ensimmäisen influessarokotuksen, sen verran kamalia tautitapauksia olen nähnyt viime aikoina lähipiirissäni. 

Tämän päivän kävelymusiikiksi ehdotan Blake Sheltonin kappaletta Gonna. Se on jotenkin niin leppoisa kappale, siinä ei taideta puhua edes oluesta eikä nelivedosta sanaakaan. Vain siitä, miten kiltti mies tahtoo olla tyttöystävälleen. Lisää näitä!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Postausaskartelua

Minulla on andorralaisen lehmän hermot, tylsäkin osuus kelpaa.
Tänään ole opiskellut monta juttua, muutaman sellaisenkin, jotka saivat miettimään mihin oikein olen pistämässä päätäni. Olen laskenut päiviä kalenterista ja räknännyt kilometrejä. Mutta pelko pois, caminon ovat kävelleet sadattuhannet, elleivät miljoonat ennen minua, joten ei se mahdotonta ole!

Aamusta aloin kartoittaa siirtymistä Englannista Ranskaan. Tiedustelut siskolleni ovat vetämässä siitä kuinka hänen aikataulunsa antavat myöten ja milloin meidän viimeistään pitäisi lähteä, että ehdimme synttärikseni perille Santiago de Compostelaan. Kahlasin juna- ja lentoyhtiöiden sivuja, virtuaalimatkustin kaikilla keksimilläni tavoilla ja lopulta päädyin ratkaisuun (joka siis odottaa vielä matkaseurani hyväksyntää). Toivottavasti se onnistuu ja saan liput hankittua piakkoin. 


Kävin myös sähköpostinvaihtoa siitä, millä pääsisimme viimeisen pätkän caminomme lähtöpaikkaan, St. Jean Pied De Portiin. Siinä sitä on paikalle nimi keksittynä, sille on varmaan annettava joku lempinimi, ei tuollaista muista kukaan ulkoa. Koska lähtömme tapahtuu pääsiäisen aikaan täytyy ottaa huomioon, että jotkut matkustusmuodot voivat olla pois pelistä. 

Näiden etulogististen suunnitelmien lisäksi askartelin blogiin jokaista kävelypäivää varten postausluonnoksen, jossa on aiotun etapin alku- ja loppupiste, sekä kuljetut ja jäljelläolevat kilometrit. Tulemme varmaankin välillä kävelemään enemmän tai vähemmän kuin opaskirjani reitissä on, joten korjaan tätä laskelmaa sitä mukaan matkan varrella. Nyt kun minulla on aikaa vaikka myymään alkaisi, voin laittaa luonnoksiin jo valmiiksi itselleni muistutukseksi mitä mielenkiintoista kullakin etapilla on, jos on. Osa matkasta on ymmärtääkseni aika tylsääkin tasankoa, jossa kissan bongaaminen käy nähtävyydestä. Mutta kuten olen kertonut, minua on vaikea pitkästyttää ja tylsyys on uusi kiinnostavuus. 

Puuhasteluni lomassa olen kuunnellut laadukasta roskacountrya, suosittelen 99 kappaleen listaltani kappaletta Home Alone Tonight, sen esittävät Luke Bryan ja Kelsie Fairchild. Sen puhutteleva lyriikka käsittelee niinkin yleismaailmallista aihetta kuin exän ärsyttäminen maksoi mitä maksoi. 

torstai 4. helmikuuta 2016

Pesuliuskat testissä


Minulla on yleensä reissussa hyvin pieni määrä kosmetiikkaa ja pesuaineita mukanani, eikä se varmasti ole näkymättä naamasta, ettei hienoja voiteita ja seerumeita tule käytettyä. Olen siihen yksinkertaisesti liian laiska. Vettä, saippuaa ja jotain neutraalia rasvaa, jos meinaa kuivattaa. Hiustenhoitokaan ei ole minulla kovin korkeatasoista, pesen ja kampaan, siinä se onkin. 

Hyvä puoli tässä on se, että kun on lähdössä pitkälle matkalle, jonka aikana kantaa kaiken omilla harteillaan, ei ole suurta vaikeutta valita puteleita ja tuotteita. Ei ole olemassa mitään nimenomaista tuotetta (oikein purnukan tarkkuudella), mitä ilman en tulisi toimeen. Saippuaa, deodoranttia, hammastahnaa ja huulirasvaa. Niillä pärjään ihan hyvin. 

Mukaan otettavien tuotteiden on sitten oltava tarpeeksi hyviä, että niitä kannattaa kantaa rinkassaan. Tilasin Amazonin kautta pienet pakkaukset pesuliuskoja, joita tänään hieman kokeilin. Olin hieman skeptinen niiden suhteen, mutta kokeilemallahan se selvisi, onko niitä pieniä rasioita järkevää kuljettaa mukanaan.

Aloitin saippuasta. Sinisessä rasiassa lukee, että ota liuska kuivin sormin ja se on kyllä hyvä neuvo. Helposti saa koko paketillisen tuherrettua, jos alkaa suihkussa aukoa rasiaa jo veden valuessa. Kuivin sorminkin oli aluksi vaikea saada otettua vain yhtä liuskaa. Koeluonteiseen käsienpesuun liuska riitti oikein mainiosti, heti kosteisiin käsiin laitettuna liuska liukeni olemattomiin, mutta vaahtoa riitti sopivasti. Tuoksua ei ollut juuri ollenkaan. En osaa sitten sanoa kuinka monta liuskaa menisi koko suihkutteluun. Luulen, että sitä varten on hyvä olla joku pieni pullo suihkusaippuaa mukana ja tuota saippualiuskarasiaa voi pitää rinkassa helposti esille otettavissa, kun pitää kesken päivän pestä käsiä, eikä saippuaa muuten ole saatavilla. 

Seuraavaksi kokeilin vaatepesuun tarkoitettua, valkoisessa rasiassa olevaa liuskaa. Hain pyykkikorista nilkkasukat ja laskin lämmintä vettä altaaseen. Liotin liuskan sinne ja sain kyllä aikaan selvän muutoksen vedessä, se oli pesuaineinen, muttei mitenkään vaahtoava. Pesin sukat tavalliseen nyrkkipyykkityyliin ja huuhtelin. Tuntui toimivan, tuoksu oli olemattomuudessaan miellyttävä. En viitsinyt vielä kokeilla Scrubba-pesupussiani, mutta siellä pesuliuska voisi toimia ihan hyvin, kun vettä ei pääse karkuun ja sitä myöten vähäistä pesuainetta. Ainakin näin vähän likaisella pienellä pyykillä liuska toimi ihan kivasti. Taidan lähteä tämän tuotteen turvin liikkeelle ja ostaa sitten nestemäistä pesuainetta, jos se on tarpeen. Tai jauhekin voisi olla hyvä, tosin sekin vaatii sitten tiiviin purnukan. 

Kolmanneksi kokeilin vihreän rasian shampooliuskaa. Minulla oli testiin sopivan likaiset hiukset (sorry jos tulee liikaa informaatiota) ja tein koepesun käsienpesualtaan äärellä. Kastelin hiukset ja länttäsin liuskan suoraan päähäni. Se oli varmaan virhe, olisi kannattanut hieroa liuskaa käsiin ja siitä sitten hiuksiin. Osa hiuksista (joita minulla ei ole ruuhkaksi asti) tuli selkeästi vaahtoisiksi, mutta osa ei ehkä juurikaan. Huolellisen huuhtelun jälkeen hiukset tuntuivat kyllä puhtailta, mutta kuivumisen jälkeen huomasi, etteivät hiukset olleet kunnolla puhdistuneet. Arvelen, että ei kovin likaiset, hieman hikoontuneet hiukset lähtisivät kyllä puhtaiksi lämpimän veden kanssa tällaisella liuskalla, mutta kunnon liimalettiin tarvitaan vähän enemmän.

Päivän caminovalmisteluita vauhditti Mo Pitneyn kappale Country. Tuollainen hipsterin näköinen heppu laulaa ison miehen äänellä? Jo on aikoihin eletty. 

tiistai 2. helmikuuta 2016

Lunta tulossa


Olen vieläkin aivan ihastuksissani ajatuksesta, että nimeni on kokonaan hävinnyt vuorolistasta ja minun ei todellakaan tarvitse miettiä työhönmenoa pitkään aikaan. Olen lähes satavarma, ettei minun tule vuoden aikana lainkaan ikävä töihin, saanhan kuulumisia aina, kun Kammenpyörittäjä siellä käy ja kuulun työpaikan whatsapp-ryhmään. Se on verraton tiedon lähde. Siellä jos kysyy neuvoa johonkin asiaan, niin neuvoja kyllä satelee, mutta yleensä jostain aivan muusta kuin mistä oli kyse. En raski koskaan tyhjentää tuota keskusteluketjua, sillä voi huvittaa itseään mikäli sattuisi olemaan tylsää. 

Jos minulle kumminkin tulee pikkuisen ikävä töihin, voin aina katsoa säätietoja teksti-tv.stä. Sieltä saa parhaiten käsityksen mitä on odotettavissa tänään. Ensin tulee vähän lunta ja sitten tulee enemmän lunta. Enempää minun ei tarvitse tietääkään. Joensuussa voi odotella lumijyväsiä ja Helsinki-Vantaalla vettä ja räntää.

Tänään ajattelin tehdä yksinollessani kaksi asiaa. Aion tehdä lumityöt, mutta vasta sopivasti ennen kuin Kammenpyörittäjä pääsee töistä, että piha näyttää silloin kauniilta ja hän huomaa panokseni yhteiseksi hyväksi. Ja tietysti myös sen vuoksi, ettei hänen tarvitse työpäivän jälkeen heti tarttua lumikolaan. Sen lisäksi käyn ruokkimassa lintuja ja oravia. Jänikset ruokitaan iltaisin. Ne ovat pian syöneet kaikki myslit (melkein ämpärillisen), joita poistin keittiön kaapeista. En aio enää ostaa bulkkimysliä, ei niitä tule kuitenkaan tuunattua paremmiksi eikä syötyä. Jänikset kiittävät ruoasta tekemällä hauskoja polkuja pihalle. Ne vilistävät öiseen aikaan kulatungien päältä ja ympäri kasvihuonetta. Myös papanoita on nähtävillä, eli ruoansulatus toimii kuten pitääkin. 

Paistikin on palannut kotiin
Sisähommaksi ajattelin ottaa pienen palan konmarinointia. Kammenpyörittäjän ja minun vessan kaapit kaipaavat siivousta, etenkin minun käytössäni olevat laatikot. Meillä on roskispäivä tulossa loppuviikosta, eikä siellä ole juuri mitään saalista. Niinpä käyn nyt läpi kaikki putelit ja purnukat ja laitan pois ne missä on jotain kuivunutta rasvaa tai muuta epämääräistä. Täällä piti alkaa uusi aika, mitä tulee jätteiden kierrätykseen tämän vuoden alussa, etenkin muovin suhteen, mutta homma on vielä kuulema vaiheessa. Niinpä hyödynnän vajaata roskisastiaa ja täytän sitä. 

Aion myös karsia hiusharjavalikoimaani. Otan harjan kerrallaan käteeni ja mietin, että kuinka paljon minä tätä tarvitsen ja onko sillä kunnioitukseni. Jos sen piikeissä ei ole enää lainkaan niitä pieniä pallosia, tai hiuksia on tukkimassa harjaa puoleen väliin piikkejä tullen siihen tulokseen, että tätä harjaa on aika kiittää kaikista sen minulle tekemistään palveluksista ja heittää se pois. Eikö kuulosta oikealta konmarinoinnilta

Jotta saan itseni piakkoin ylös tästä sohvalta, valitsen postauksen loppuun vielä siivousmusiikkia, country käy siihenkin homman oikein hyvin. Aamun lempeään tunnelmaa sopii Keith Urbanin kappale Break On Me. Liitän tähän lyric videon, jotta voitte lauleskella mukana, minäkin saatan tehdä niin, koska olen yksin kotona. 


Edit: Iltapäivällä 2.2. Nyt taisin löytää konstin millä tämän laiskamatosen saa tekemään jotain. Olen perkannut vessan kaapit ja laittanut ruoan alulle, sekä tehnyt ne lumityöt, eikä päivä ole edes lopussa vielä. Taitaa olla  hyvä uhota pienillä hommillaan blogissa, niin on sitten pakko tehdä ne! Mitähän asettaisin itselleni huomisen tehtäviksi? 

Ei muuten ollut vaikea karsia tavaraa vessan kaapeista, siellä oli monta kuivunutta ripsiväriä, että saatoin aivan helposti hyvästellä ne. Samoin laitoin menemään elektroniikkakierrätykseen muutaman kihartimen ja muun tukkavempaimen, joista en edes tiedä miltä vuosikymmeneltä ne olivat ja koska ne ovat mahdollisesti toimineet. Hyvää konmarinointia!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Sata kappaletta


Kyllä kaikki on niin toisin kuin ennen. Ennen täytyi ostaa kappaleita iTunesista, että sai musiikkia iPodistaan korviinsa. Sitä ennen täytyi ostaa CD-levy ja väkertää se tietokoneelle ja tehdä levystä kopio ja kuunnella sitä pitaleivän muotoisessa soittimessa, joka ei sietänyt juuri hiipimistä enempiä tärskyjä. Vielä muinoimmin kuljettiin c-kasettisoitin vyölaukussa ja juuri kun askel oli vetävin, täytyi kääntää kasetin puolta, tai paristo loppui. Ja aikojen alussa laulettiin ihan itse, jos musiikkia kaivattiin. Ihan niin pitkälle en sentään mennyt, en laula ihmisten ilmoilla. 

Mutta nyt on Spotify (tämä on käänteismaksettu mainos). On se hienoa, tililtäni lähtee muutama euro kuukaudessa ja ulottovillani on niin paljon roskacountrya kuin ikinä voin toivoa. Ulottuvillani on kaikkea muutakin musiikkia niin paljon kuin voin toivoa, mutten juurikaan toivo. Minulla on täysin yksiulotteinen musiikkimaku. 

Nyt on menossa noin viides vuosi pelkkää countrya. Soittolistoillani on sen lisäksi yksi J Karjalaisen levy ja joku muu, jonka nimeä en muista, siinä nuori mies soittaa kitaraa ilmiömäisesti, sen Kaupunkilainen laittoi minulle kuunneltavaksi siihen aikaan, kun kuskasin häntä vielä soittotunneille. Kaikki muu on kevyintä, tyhjänpäiväisintä ja kliseisintä countrya, mitä ikinä on keksitty julkaista. Niin luotettavaa ja niin helppoa. Ei tule elämäntuskaa sitä kuunnellessa. Sanoituksiin voi aina luottaa ja lopussa kiitetään herraa. 

Ennen countryvaihetta (josta saa syyttää neljää USA:n matkaamme vuosina 2004-2009) minulla oli noin viiden vuoden mittainen klassisenmusiikin vaihe, jonka aikana Arno Cronvallin ääni tuli niin tutuksi, että tunnistan sen puolesta tavusta. Tämän vaiheen aikana ostin vielä CD-levyjä, niitä minun tulee konmarinoida kunhan siihen todella ryhdyn. Minulle jäi muutamia lempikappaleita, joita edelleen tunnistan, mutta mitenkään tietäväiseksi en tullut klassisen musiikin suhteen. Ennen tätä vaihetta taisin olla puolen vuosikymmentä kuuntelematta musiikkia ollenkaan, jäin niillä tienoin radio-orvoksi Radio Mafian kuoltua. En lainkaan saata kuunnella näitä erinäisiä aamulähetyksiä lässytyksineen, eikä kotimainen pop oikein iske. Eläkeläiset ovat asia erikseen, se on taidetta, jota kestän keikan kerrallaan.

Tällä hetkellä kävelycountryt-soittolistallani on 98 kappaletta. Se on siis lähes valmis. 98 kappaletta tarkoittaa 5 h 51 min erilaisia jollotuksia. Noin 3/5 on miesten esittämiä, 1/5 osaa on duettoja ja 1/5 naisten esittämiä. Roskacountryyn kuuluvat olennaisena osana duetot, joissa mies laulaa matalalla äänellä ja naisääni on kiekuva tai vaihtoehtoisesti naukuva. Niissä tarinoissa harvoin on onnellinen loppu, useimmiten yritetään yhteenpaluuta huonoin tuloksin. On olemassa myös miesduettoja, jotka ovat hieman merkillisiä, mutta ilmeisen miehekästä kuitenkin, countrysta kun kumminkin on kyse. Se ei ole nössöjen hommaa ollenkaan. Miesten yksinäänlaulamissa kappaleissa eniten käsitellyt aiheet ovat autot, alkoholi, Jeesus ja naiset. Naiset laulavat miehistä, autoista ja alkoholista, joskus harvoin myös Jeesuksesta. Välillä naiset laulavat myös naisista.

Luku 100 on ollut lempilukuni jo pitkään. Eräänä vuonna olin 100 päivää karkkilakossa, mikä oli helpompaa kuin uskoinkaan, vieroituin sokerista melko nopeasti ja oli erittäin typerää palata sokerin pariin sadan päivän jälkeen. Toisena vuonna uin avannossa 100 päivänä peräkkäin. Se vaati jo hieman enemmän yritystä, sillä sataan päivään sisältyi hieman matkustamista. Minun piti käydä juoksujalkaa avannossa varhain aamulla ennen 600 km ajomatkaa ja täytyi pakottaa sukulaiset tekemään minulle avanto yli metriseen jäähän. He myös joutuivat pakottamaan minut sinne avantoon, se on ollut kylmin paikka maailmassa, jonne olen mennyt uimapuvussa. Kaikki elossa olevat sukulaiset ja kylän miehet tulivat katsomaan äitini hullua tytärtä, joka todella menee sinne avantoon 25 asteen pakkasella. Mutta tulipa käytyä. 

Muita sadan asian projektejani oli myös sadan kirjan lukeminen, joka on edelleen vaiheessa 50, sillä tein fataalin virheen ottaa puolivälissä luettavakseni Raamatun. Olen leikitellyt ajatuksella siirtää sen takaisin listan hännille ja jatkaa listan läpikäymistä. En muista enää mistä sadan kirjan lukulistani otin, mutta luultavasti löytäisin sen kirjahyllystä ryppyisenä kopiona. Kammenpyörittäjä näki melkoista vaivaa hankkimalla minulle huutonetista ja divareista kirjoja, jotka ovat pian 10 (eivät sentään sataa) vuotta pölyttyneet kirjahyllyssä lukemattomina. Esimerkkinä mainittakoon James Joycen Odysseus, jonka lukemista en tuolloinkaan odottanut lainkaan ilolla. Voi olla, että tuon sata-villityksen todisteet konmarinoin ilolla. Raskain kirja, jonka sain kahlattua läpi oli ehdottomasti Peltirumpu. Vähiten siinä pidin kaikesta. 

Koskapa luku 100 on minulle merkityksellinen, olen halunnut kävelycountry-soittolistani olevan täsmälleen sadan kappaleen kokoinen. Vaikka laittaisin sinne aina vain mielestäni hyviä kappaleita, muodostuu osa kuitenkin liian ärsyttäviksi jopa omassa genressään, että voin poistaa niitä parempien tilalta. Eilen soittolista lähestyi täydellisyyden tilaa. Vain kaksi kappaletta puuttuu. Vain kaksi hienoa laulua, joissa puhutaan vaikkapa nelivedosta, oluesta ja isänmaasta. Haluan vielä harkita, mitkä kaksi kappaletta tekevät listastani täydellisen. 

Caminolla en aio kuunnella musiikkia kävellessäni. En ainakaan niin paljon kuin aluksi ajattelin. Tilannetietoisuuden vuoksi on järkevää kuunnella ympäristön ääniä, säätä, liikennettä, eläimiä ja muita ihmisiä. Ja tietysti sisartani. Minua hieman jännittää mistä kaikesta puhumme matkamme aikana ja mistä emme. 

Viimeaikaisista lisäyksistäni soittolistaani hupaisin on Carrie Underwoodin kappale Before He Cheats. Olen niinkin aallonharjalla, että otin kappaleen listoilleni jo kuusi vuotta sen ilmestymisen jälkeen. Aluksi ymmärsin sanoituksen väärin ja ihmettelin, miksi tarinan nainen vahingoittaa pettävän poikaystävän uuden ihastuksen autoa, muttei sentään. Vain petturimiehen vehicle saa tuntea petetyn naisen raivon. Ei kivaa käytöstä ollenkaan, kummaltakaan. Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin tekee typeryyksiä, puolin ja toisin.