keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hassut sukat


Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että varvassukat ovat rivoja. En osaa selittää, mikä niissä on rivoa, vaikka kuviointi olisi söpökin. Ne vain ovat. Luin jostain, että olkoonpa rivot tai eivät, niin varvassukat olisivat hyvät vaelluskengissä, pitkillä matkoilla. Jokainen varvas on omassa rauhassaan ja suojassa hiertymiseltä. Työkaverimme tuo toisinaan harrastoimintansa rahoitukseksi Pilkkoset-tuotteiden tilauslistan ja olen usein tilannut iloisen värisiä sukkia. Viime kerralla huomasin, että katalogissahan on näitä räävittömiä sukkiakin ja tilasin kolme paria kokeiluun. Tälläsin tänään, kun tilauksemme olivat saapuneet, varpaani näihin laitoksiin. Ne näyttävät hassuilta, tuntuvat kummallisilta ja ovat edelleen myös vähän rivoja. Kävelin töihin, mutta illan pimennyttyä Opiskelija kävi hakemassa minut autolla kotiin. Huomenna sukat pääsevät kokeiluun Meindleissa. Otan mielelläni vaellussukkaneuvoja, sekä kesä- että talvikäyttöön, mikäli jollakin on sellaisia minulle antaa. 

Kävelymusiikkisuositukseni on tänään tämä: Greg Batesin Fill In The Blank.


10 kommenttia:

  1. Mulla on parit varvassukat, toiset ostettu muinoin Japanista ja toiset pinkit, liukuesteelliset Toesox:t, joita olen käyttänyt välillä pilateksessa. Kummatkaan noista eivät sopisi vaelluskenkiin ja mun mielestä ne tuntuvat muutenkin lähes kaikissa kengissä hieman hassuilta. Vaellussukissa pitää mun mielestä olla osa villaa, suosikkimerkkini ovat Smartwool ja Teko, Falke ja Bridgedale ovat ok, Lorpenit evät sovi meillä kummankaan jalkaan, ovat kovin löysiä.

    VastaaPoista
  2. Mietin just tuota, että miten se kenkiin sopimisen kanssa oikein on. Minun pikkuvarpaani tahtovat jotenkin taittua naapurinsa alle, vaikka kenkä ei olisi mitenkään väärän kokoinen ja hiertyvät ikävästi, ainakin kokeilen tätä varvassukkaa, mutta otan varasukat matkalle ja vaihdan kesken työmatkan, jos alkaa tuntua kenkulta :D Kiitos merkkivinkeistä, laitan ne muistiin!

    VastaaPoista
  3. Mulla on kanssa naapurin alle pyrkivät pikkuvarpaat, jotka aiheuttavat välillä ongelmia sekä itselleen että naapureille. Pitää olla tosi tarkka kenkien kanssa. Compeedin tai vastaavan varvaslaastarit ovat olleet monesti tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisään nuokin apuvälineet hankintalistalle! Minulla on oikeastaan vain oikean jalan pikkuvarvas jotenkin ujo, se tahtoo piiloon naapurin alle ja sen kynsi on ihan erimallinen kuin toisen jalan pikkuisessa. Pitää varovasti leikata kynttä ja katsoa, ettei jää teräviä kulmia, muuten tulee ongelmia.

      Poista
    2. Mä tungen pumpulia ujon pikkuvarpaan viereen, jos se alkaa hankaamaan. Jatkuva kynsien leikkuu on tärkeämpää. Varvassukista en tykkää. Ne tuntuu jalassa koko ajan ja kurjalta.

      Poista
    3. Totta, kynsien kanssa pitää olla tarkkana!

      Poista
  4. Mulla on usein lyhyemmilläkin patikkareissuilla ohuemmat varasukat mukana kun ei koskaan tiedä mitä varpaat tykkää, että alkaako hiertää. Rakkoja ei viitsi hankkia. Usein pidän sukkia väärin päin tai käännän matkan varrella. Yksi keino hankaumien välttämiseksi on käyttää kaksia ohuehkoja sukkia päällekkäin. Toimii ainakin toisinaan pelitossuissa, tennis ja sulkapallo. Myös ohuemmat vara- lisä- vaihtopohjalliset on hyödylliset patikkareissulla. Pääasia että voi vaihdella varpaiden olotilaa. Ja viilaan kynsistä huolella kaikki terävät särmät hankaamasta naapureita. Ja sitten vielä vaikka paperinenäliinoja varpaiden väliin jos kuitenkin jostain hankaa.
    Täällä etelässä alkaa olla jo niin hienot retkeilykelit ettei tahdo malttaa paikallaan pysyä. Alpeilla on tosin vielä paljon lunta ja laskettelukausi jatkuu.
    Hyviä patikointeja sulle paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä muistutus, olenkin kuullut tästä kahden sukan metodista ja varasukat ovat kyllä hyvä ajatus. kävelin varvassukilla nyt vähän yli kymmenen kilometrin matkan toissapäivänä. Aluksi tuntui, että kenkä on liian täynnä, mutta kohta unohdin koko homman ja varpaat olivat kuivat ja iloiset :D ainakin eka käyttökerta oli lupaava!

      Poista
  5. Minä käytän kyllä aina villasukkia. Saksalaiset käyttää muuten usein hyvien sukkien lisäksi
    Gehwol-kreemiä

    VastaaPoista