perjantai 6. helmikuuta 2015

Matkalukemista


Blogikaverini Allu suositteli minulle luettavaksi saksalaisen koomikon Hape Kerkelingin kirjaa hänen camino-kokemuksestaan. Koska vinkki oli tarjottu aivan Amazon-linkkiä myöten, siinä kävi tavanomaiset. Minuuttia myöhemmin olin tilannut kirjan ja tällä viikolla se saapui luettavakseni. En ole ehtinyt vielä alkua pidemmälle, mutta kirja vaikuttaa lupaavalta. Kerkeling on minulle aivan vieras kuuluisuus, sillä en tunne Saksan kulttuuria juuri lainkaan. Mutten anna sen häiritä.

Oma kävelyni on edelleen taukovaiheessa. Valoisuutta alkaa jo riittää, joten mikään tekosyy ei kohta kelpaa enää edes itselleni. Kun vielä tuo yksi pätkä työmatkasta hieman helpottuu tiekelin puolesta, aloitan taas päivittäisen työmatkakävelyn. 

10 kommenttia:

  1. Uskaltaisinkohan laittaa tänne Hapen parodian euroviisuista, Finland zero points.
    https://m.youtube.com/watch?v=HYxUblHdFeY

    VastaaPoista
  2. Hih, katsoin muuten juuri tuon, kun googlasin miehestä!

    VastaaPoista
  3. Just eilen mietin kotipihassa Prismaa kohti luistellessa, että jokohan olet jatkanut työmatkakävelyä. Aivan tappokelit! Parempi potea huonoa omatuntoa kuin haljennutta kalloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Kyllä ne vaelluskengät tuolla eteisessä ovat vähän hylätyn näköiset. Mutta pian pääsen taas asiaan:)

      Poista
    2. Eiköhän se kevät sieltä tule.
      Täti-ikäisenä olen jo muutaman vuoden turvautunut nastoihin - pyörällä ja juoksukengissä koko talven, nastalliset kengät muulloin tarvittaessa. Icebug on talviulkoilijan kaveri.

      Poista
    3. Valoisa aika on jo mahtavasti lisääntynyt! Tuo tie vaan on sellainen jääkouru, ettei sinne oikein tohdi jalkapelillä :(

      Poista
  4. Hyvä että valoisa aika on lisääntynyt ;tuo varmaan lisää motivaatiota kävelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Vaihtelee vain säät todella paljon, sunnuntai oli aurinkoinen päivä, eilen satoi vettä ja oli pakkasta, tänään taas niin upea auringonnousu, jota yövuoron päätteeksi töissä katselin. Mietin tässä, että kävisinkö nukkumaan, vai lähtisin kävelemään :) Nastat olisi kyllä kenkiin laitettavissa... Aamiaista ensin ja sitten päätös voittaako tyyny, vai raitis ilma!

      Poista
  5. Hyvänen aika, mitenkäs minulta on mennyt ihan ohi tämä blogisi. Kiire näköjään sokaisee. Työmatkakävely kuulostaa varsin hyvältä ja tehokkaalta liikuntamuodolta. Minulla tämä on mennyt taas ihan ajoittaisen hyötyliikunnan parissa, muuta ei ole ehtinyt. "Onneksi" toimisto on kuudennessa kerroksessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun nyt hoksasit! :D Tämä blogi on ollut vähän hiljaiselossa talven pimeimmät viikot, mutta tästä se taas vilkastuu ja pian on enää vuosi siihen, kun starttaan caminolle!

      Poista